Kiertotalouskeskus ja Digipolis ovat julkaisseet uudistuneet verkkosivunsa ja uuden ilmeensä. Tavoitteena on halu palvella asiakkaita aiempaa paremmin. Kiertotalouskeskus sai uudistuksessa myös uuden logon.
Kemin kaupunki ja Lapin TE-palvelut kutsuvat paikalliset yrittäjät koolle kuulemaan biotuotetehtaaseen liittyvistä investoinnista. Tilaisuudessa Metsä Fibre, Kemin kaupunki ja Kemin Satama kertovat rakentamisen aikataulusta ja työntekijöiden saapumisesta paikkakunnalle ja hankkeeseen muista liittyvistä investoinneista. Lisäksi tilaisuudessa käsitellään projektiin liittyvää yritysten tukemista ja kehittämistä, sekä työllistämistä alueella.
Business Finland rahoittaa merkittävällä potilla kiertotalouden investointeja. Jaossa on 17 miljoonaa euroa Suomessa toimiville yrityksille, jotka parantavat ympäristönsuojelun tasoa yli EU:n normien tai lisäävät jätteen kierrätystä nykyisen teknisen kehitystason ylittävillä ratkaisuilla.


