Ajankohtaista

Infinited Fiber Company lähti rohkeasti muotijättien neuvottelupöytiin

31.03.2023

Infinited Fiber Company lähti rohkeasti muotijättien kanssa samoihin neuvottelupöytiin ja nyt yritys tekee tekstiilien kiertotalousloikkaa yhdessä maailman suurimpien muotibrändien kanssa. Infinited Fiber Company osallistui Team Finlandin Kansainvälisty ja kasva -tilaisuuteen Kemin Lumilinnassa 29. maaliskuuta. Tapahtumaan osallistui yli sata kiinnostunutta joko etänä tai paikan päällä. 

IFC31032023

Infinited Fiber Companyn missiona on tehdä tekstiilien kiertotaloudesta totta.

”Teemme tekstiilijätteestä uutta kuitua ja olemme rohkeasti lähteneet esittelemään Infinna-kuitua maailmalle. Meidät on otettu todella hyvin vastaan muotibrändien pöydissä ja he tekevät nyt tätä kiertotalousloikkaa meidän kanssamme yhdessä", markkinointijohtaja Tanja Karila Infinited Fiber Companysta kertoo.

Mutta mikä sai espoolaisyrityksen tekemään päätöksen tehtaan rakentamisesta Kemiin?

"Arvioimme kymmeniä paikkakuntia. Eläväinen, myönteinen yhteistyökulttuuri tuntui Kemissä hyvältä meidän vaatimiemme toimivien perusasioiden lisäksi. Isoimpana asiana päätöksellemme olivat ihmiset",  Karila kehuu.

Infinited Fiber Company suunnittelee aloittavansa uusiokuitutehtaan rakentamisen jo tänä vuonna Kemin Veitsiluotoon ja ensimmäiset kaupalliset toimitukset alkaisivat tehtaalta alkuvuodesta 2026. Tehdas odottaa vielä lopullista investointipäätöstä. Investointihanke on arvoltaan noin 400 miljoonaa euroa.

Tehdas tarjoaisi työtä suoraan noin 270 henkilölle. Lisäksi tehdas työllistäisi paikallisia yrityksiä. 

"Jo rakennusaikana tehdas tarjoaisi työtä paikallisille yrityksille. Toiminnan käynnistyttyä esimerkiksi kunnossapito on järkevää hankkia paikallisilta yrityksiltä. Tarkkoja laskelmia ei vielä ole, mitä kaikkea tarvitsemme", Karila sanoo.

Myös Kiertotalouskeskuksella on ollut näppinsä pelissä siihen, että IFC on tulollaan Veitsiluotoon.

”Meiltä prosessi eteni Stora Ensolle, joka tekee päätökset toimijoista Veitsiluotoon”, Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila sanoo.

Veitsiluodosta Pohjois-Euroopan johtava ekoteollisuuspuisto

Kiertotalouskeskuksen visiona on, että Veitsiluodon alueesta tulee Pohjois-Euroopan johtava teolliseen kiertotalouteen pohjautuva ekoteollisuuspuisto. 

”Tämän alueen ydintä ollut aina luonnonvarojen hyödyntäminen ja niiden vienti ulkomaille”, Kemin kaupungin elinvoimajohtaja, Kemin Digipolis Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Heikka toteaa.

Pk-yritykset mukaan kiertotalouteen

Pussila muistuttaa, että tulevaisuudessa yksikään yritys ei pääse karkuun vihreää siirtymää. "Meidän kannattaa miettiä sitä, että voimme viedä myös osaamista. Tämä on se paikka, mihin meidän pk-yritykset voivat iskeä. Tästä loistava esimerkki on torniolainen Tapojärvi, joka vie nyt kiertotalousosaamistaan Italiaan", Pussila sanoo.

Myös kemiläinen geopalvelualan yritys Palsatech on tuotteistanut osaamisensa ja vie geopalveluitaan useisiin maihin. 

”Yksin on turha yrittää, verkostot ovat erittäin tärkeitä kansainvälistymisen ja kasvun polulla. Digipolis oli meille aikanaan pelastava enkeli, saimme Digipoliksen avulla toimitilat ja tueksemme osaavan verkoston”, Palsatech Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Alasuutari kertoo.

Team Finland auttaa - kiertotalouden suurlähettiläs kannustaa rohkeuteen

Team Finland auttaa yrityksiä sekä Suomessa että ulkomailla kansainvälistymään.

"Avaamme ovia, autamme yhteyksien luomisessa, tarjoamme tiloja yritystilaisuuksiin, annamme markkinatietoa ja neuvoja liiketoimintaympäristöstä ja autamme kaupan esteiden raivaamisessa”, ulkoministeriön johtava asiantuntija Jyrki Nissilä kertoo esimerkkejä yrittäjien palvelemisesta.

Ulkoministeriön kiertotaloussuurlähettiläs Anne Vasara kannustaa suomalaisyrityksiä rohkeuteen. ”Suomalaista vihreää puhdasta eteenpäin katsovaa teknologiaa. Sitä tarvitaan maailmalla”, Vasara painottaa.

Kansainvälisty ja kasva -tilaisuuteen osallistui yli sata kiinnostunutta joko etänä tai paikan päällä Kemin Lumilinnassa 29. maaliskuuta.  Tilaisuudessa kerrottiin yritysesimerkkien lisäksi myös erilaisista rahoitusmahdollisuuksista.

Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Team Finland, Lapin ely-keskus, Lapin Kauppakamari, Kiertotalouskeskus, Kemin Digipolis Oy, Business Tornio, Rajaneuvonta, Finnvera, Business Finland, Lapin Yrittäjät, TE-palvelut ja Ulkoministeriö.

Team Finland -verkostosta löytyy lisäinfoa alla olevan linkin kautta:

LISÄTIETOA TEAM FINLANDIN PALVELUISTA

TEKSTI: SOILE SUVANTO