kiertotalous_puska

kiertotalousteko

Kiertotalouskeskus tekee kiertotaloutta tutuksi omille kummiluokilleen

19.09.2022

Kiertotalouskeskus on aloittanut yhteistyössä kemiläisten koulujen kanssa kummiluokkaprojektin, jossa tehdään tutuksi kiertotaloutta ja sen mahdollisuuksia. Syksyn aikana kaikki kemiläiset ysiluokkalaiset saavat yleistä tietoa kiertotaloudesta ja sen mahdollisuuksista liiketoimintana sekä alan opiskelumahdollisuuksista. Projektiin kuuluu myös kiertotaloushaaste, jossa tehdään ryhmänä #kiertotalousteko -kisa ja parhaat työt palkitaan. 

 

Kummiluokkatoiminta on alkanut Hepolan koulusta, jossa ysiluokkalaisia on 44.

”Homma on lähtenyt hyvin käyntiin. Oppilaita kiinnostaa eniten ruoka eli miten kiertotaloudella on vaikutusta arjen ruokavalintoihin ja ruoan tuotantoon”, kertoo projektipäällikkö, nuorten kanssa projektia käytännössä vetävä kiertotalouden asiantuntija Teemu Saralampi Kiertotalouskeskuksesta.

”Näin koronan jälkeen on mukava lähteä tekemään oppilaiden jälkeen yhteisöllistä juttua ja tässä maailmantilanteessa pohtimaan konkreettisesti energiaan liittyviä säästöasioita. Oppilaat ovat olleet aiheesta hyvin kiinnostuneita”, sanoo luokanopettaja Maria Temonen-Klingenberg  kemiläisestä Hepolan koulusta.

Tavoitteena on lisätä koululaisten tietoa myös paikallisesta kiertotaloudesta. ”Teollinen kiertotalos on pitovoimatekijä, jonka takia kannattaa asua, opiskella, yrittää ja innovoida omalla asuinalueella”, Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila kertoo kummiluokkapilotista.

Tämäntyyppinen teollisen kiertotalouden kummiluokkapilotti on ainutlaatuinen laatuaan. "Tietääksemme vastaavanlaista toteutusta ei ole aiemmin missään muualla toteutettu. Keräämme tästä palautetta ja mietimme, voisiko toimintaa laajentaa", Pussila miettii. 

Nuorten näkökulma on huomioitu

Kiertotalouskeskuksen kummiluokkamateriaalista pyrittiin tekemään mahdollisimman helposti lähestyttävä, jotta nuoret kiinnostuisivat aiheesta. ”Kesätyöntekijämme Iiris Koivisto teki aiheeseen sopivia kivoja, pieniä videoita YouTube-kanavallemme ja TikTokiin, joita käytämme osana projektia.”, Kiertotalouskeskuksen viestintäasiantuntija Soile Suvanto kertoo.

”Projektia aloittaessa en tiennyt lähes mitään kiertotaloudesta, joten oli mielenkiintoista perehtyä kiertotalouden käsitteisiin ja periaatteisiin. Projektin tekeminen oli todella mukavaa ja kiinnostavaa, erityisesti pidin kuvauspäivistä”, Iiris Koivisto kertoo.

Kiertotalousteko -haasteessa luvassa diplomit ja parhaat kiertotalousteot palkitaan

Tiiviin kiertotalouspaketin tavoitteena on innostaa nuoria pohtimaan asioita kiertotalouden näkökulmasta sekä aktivoida nuoria. ”Olemme ideoineet myös pienen kisan, jossa ysiluokkalaiset ryhmissä saavat miettiä kiertotaloustekoja. Kiertotalous on koko ajan kehittyvä toimiala, jossa syntyy uutta kaiken aikaa. Kisassa haluamme palkita nuorten parhaat kiertotalousteot”, Suvanto kertoo.

Kaikki #kiertotalousteko -haasteen suorittaneet kutsutaan palkitsemistilaisuuteen, jossa he saavat kiertotaloustekodiplomin ja jokaisesta koulusta palkitaan paras #kiertotalousteko -ryhmä.

19092022kummiluokkapilotti

 

Kiertotaloustekoja

Kiertotalouskeskus tekee kiertotaloutta tutuksi omille kummiluokilleen

Julkaistu Sep 19, 2022 10:07:31 AM

Kiertotalouskeskus on aloittanut yhteistyössä kemiläisten koulujen kanssa kummiluokkaprojektin, jossa tehdään tutuksi kiertotaloutta ja sen mahdollisuuksia. Syksyn aikana kaikki kemiläiset...

Lue lisää

Pohjanlahdesta maailman ensimmäinen vetylahti - hyppää kyytiin, vuosi 2035 on täällä tuota pikaa!

Julkaistu Jun 30, 2022 7:30:00 AM

BotH2nia-koordinaattori Minna Näsmanin ja projektipäällikkö Eveliina Nousiaisen työn tavoitteet ovat korkealla: tehdä vetytaloudesta totta! Vaikka vetyä ei saa konkreettisesti hyppysiinsä, Näsman ja...

Lue lisää

Tampereen yliopisto tutkii lohenpyrstötekniikkaa CLT-levyissä - patentti muhii

Julkaistu May 31, 2022 11:39:21 AM

Lue lisää