Teemme työtä paremman bisneksen ja maailman puolesta.
Kiertotalous on yhä enemmän jokaisen yrityksen asia. Suomalaiset yritykset voivat olla etunenässä hakemassa uutta kasvua kiertotalouden liiketoimintamalleista.
Me Kemin Kiertotalouskeskuksessa tiedämme, miten kiertotaloudesta voi tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Meillä on tästä kokemusta niin isojen kuin pienten toimijoiden kanssa.
Asiantuntijamme palvelevat yrityksiä monin tavoin hakemalla rahoituksia, yhdistämällä toimijoita ja luomalla verkostoja sekä paikallisesti, kansallisesti että kansainvälisesti.
Tunnemme alan parhaat käytännöt ja selvitämme vastaan tulevat kimurantit kysymykset.
Pyrimme toimimaan myös itse vastuullisesti ja olemme alkaneet laskea oman toimintamme aiheuttaman hiilijalanjäljen. Vuonna 2022 hiilijalanjälkemme oli noin 32 tCO2e. Tästä isoimmat jäljet noin kolmasosan kumpainenkin muodostivat lentomatkailu ja töissä kulkeminen.
Toimitusjohtajamme vastaa Kemin Digipolis Oy:n toiminnasta kokonaisuutena. Yli 20 vuoden kokemus aluekehittämisestä ja elinkeinoelämän yhteistyöstä on tehnyt Kimmosta kokeneen kehittäjän ja verkostojen rakentajan.
Kimmo luo edellytyksiä asiantuntijatiimin onnistumiselle, mutta operoi itsekin kädet savessa. Viime vuosina hänen työnsä on painottunut vahvasti myös Kemin elinvoiman kehittämiseen elinvoimajohtajana.
Vapaa-ajan ongelmia ei ole esiintynyt.
Keskustele Kimmon kanssa, kun etsit näkemyksiä Invest in - ja sijoittumismahdollisuuksiin, alueen kehittämiseen, yhteistyöhön tai kasvuun.
Tuomas johtaa Kiertotalouskeskuksen toimintaa ja kehittää yhdessä yritysten, tutkimusorganisaatioiden ja muiden kumppaneiden kanssa uusia ratkaisuja kiertotalouden edistämiseksi.
Pitkän teollisuustaustan ansiosta Tuomas tuntee yritysten toimintaympäristön ja osaa tunnistaa mahdollisuuksia, joilla kiertotaloudesta voidaan luoda kilpailuetua ja uutta liiketoimintaa. Hän rakentaa yhteistyötä paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti sekä edistää Meri-Lapin asemaa kiertotalouden edelläkävijäalueena.
Vapaa-ajallaan Tuomas viihtyy luonnossa suunnistuksen parissa. Kartanlukutaito on hyödyksi myös työssä, jossa suunta on oltava selkeä ja tavoitteet näkyvissä.
Kun etsit kumppania kiertotalouden kehittämiseen, keskustele Tuomaksen kanssa.
Tytin kanssa keskustelu kääntyy yleensä talousmetsien puun tuotantoon ja teolliseen puurakentamiseen rakennusteollisuuden
kauan kaivattuna muutosajurina. Kyseessä onkin pitkän linjan metsä- ja puutalousalan ammattilainen, joka tunnetaan alan
verkostoissa rakennetun ympäristön kiertotalousratkaisujen piinkovana asiantuntijana.
Tytin lopetettua puheet metsästä, hän vetää maastovermeet ylle, tarttuu raivaussahaan tai sankkoon ja painuu minnekäs muuallekaan kuin metsään.
Puun ja rakentamisen asiantuntijasi on Tytti.
Leena tuntee talon ja sen ihmiset jo 20 vuoden kokemuksella. Asiakaspalvelu on Leenalle sydämen asia, ja hän kohtaa ihmiset yhtä lailla välittömyydellä kuin asiantuntemuksella.
Leenan työtehtäviin kuuluu yhteydenpitoa yhteistyökumppaneiden kanssa, Digipoliksen sisäistä tiedotusta, hallintotehtäviä sekä henkilöstön arjen sujuvuudesta huolehtimista. Myös monipuoliset hankkeet rytmittävät mukavasti Leenan työpäiviä.
Pirteä asiakkuuspäällikkömme palautuu kiireisestä arjesta metsässä, musiikin ja podcastien parissa. Toisinaan hän uppoutuu ratkomaan Jan van Haasterenin yksityiskohtaisia palapelejä – täydellinen tapa rentoutua!
Ota yhteyttä Leenaan, kun sinulla on asiakkuuksiin, yhteistyökumppaneihin, hallintoon tai hankkeisiin liittyvää asiaa.
Pirkka tuntee kansainväliset verkostot, mutta ymmärtää myös suomalaisen pk-yrittäjän arjen. Pitkän yrittäjätaustansa ansiosta hänellä on kokemusta niin kasvun mahdollisuuksista kuin haastavammistakin vaiheista. Lisäksi hän on työskennellyt useita vuosia yritysrahoituksen parissa pankkisektorilla.
Laajojen verkostojensa ja käytännön kokemuksensa avulla Pirkka auttaa yrityksiä löytämään uusia yhteistyömahdollisuuksia ja hyödyntämään kansainvälisiä verkostoja sekä hankkeita.
Vapaa-aikansa Pirkka viettää mieluiten liikkuessa ulkona tai tennismaila kädessä. Ruoanlaitto on tärkeä harrastus, ja grillikausihan kestää läpi vuoden.
Kun etsit uusia verkostoja tai kansainvälisiä mahdollisuuksia yrityksellesi, ota yhteyttä Pirkkaan.
Päivi Keisu työskentelee teollisten investointien ja sijoittumisen edistämisen parissa Meri-Lapissa. Hänellä on tausta Lapin ELY-keskuksen kehittämistehtävistä sekä kokemusta teollisuuden rakennemuutoksiin liittyvästä projektijohtamisesta.
Päivi on toiminut Invest in Veitsiluoto ‑hankkeen projektipäällikkönä ja vastaa Kemin Digipolis Oy:n Invest in ‑sijoittumispalveluista. Hänen erityisosaamistaan ovat invest in ‑neuvottelut, sijoittumisen edellytysten rakentaminen sekä laaja sidosryhmäyhteistyö yritysten, viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa.
Päivi toimii yritysten luotettavana yhteyshenkilönä ja neuvottelukumppanina teollisten investointien valmistelussa ja toteutuksessa.
Jenni Lampila kartoittaa Pohjois-Suomen teollisuusyrityksissä syntyviä sivuvirtoja sekä selvittää näiden jakeiden soveltuvuutta osaksi jätevesien käsittelyä osana ProWater -yhteistyöhanketta. Lisäksi ympäristöteknologian insinöörimme on hypännyt GREAT-hankkeeseen, jossa vahvistetaan Ajoksen logistiikkakeskittymän asemaa vihreän siirtymän strategisena investointialueena Meri-Lapissa.
Jenni on laajasti kiinnostunut kiertotalouden ja ympäristöalan kehittämisestä ja palvelee asiakkaita tarmolla.
Virtaa Jennillä riittää vapaa-ajallekin, hän on intohimoinen hevosharrastaja!
Eveliinalle kiertotalouden edistäminen ja uusien teollisten ratkaisujen pohtiminen on arkipäivää. Uusien innovaatioiden avulla voidaan säästää luonnonvaroja ja ratkaista ilmastokriisiä, mikä onkin Eveliinalle tärkeää.
Työkiireet unohtuvat vapaa-ajalla, jolloin Eveliina on hygge&hype.
Diplomi-insinöörimme toimii mielellään oppaanasi, olipa pulmasi pieni tai iso, joten soita tai laita sähköpostia Eveliinalle.
Tuula tuntee Meri-Lapin alueen, yritykset ja ihmiset. Helposti lähestyttävä yrityskehittäjä auttaa yrittäjiä ja yrityksiä kehittämään liiketoimintaa, löytämään rahoitusratkaisuja ja viemään ideoita käytäntöön.
Rahoitusalalta Tuulalla on vankka kokemus, ja yritysten kehittämisen tukena ovat niin laajat verkostot kuin käytännönläheinen työskentelytapakin.
Kiertotalous ei ole Tuulalle pelkkää työtä. Hän on pelastanut kolme vanhaa latoa. Porat, sahat ja vasarat pysyvät hänen käsissään siinä missä yritysten kehittämissuunnitelmatkin. Vapaa-ajalla Tuula liikkuu luonnossa koirien kanssa.
Yritysasioissa sparraajasi on Tuula, ota yhteyttä!
yrityskehittäjä, rahoitusneuvonta ja aloittavien yrittäjien neuvonta
040 128 7272
Ota yhteyttäElla työskentelee paikallisten yritysten kanssa ja tuntee Meri-Lapin elinkeinoelämän. Hän auttaa yrityksiä löytämään sopivia rahoitusratkaisuja, kehittämään liiketoimintaansa ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia.
Ellan tavoitteena on kehittää alueen toimintaympäristöä niin, että yrittäminen olisi mahdollisimman sujuvaa ja yrityksillä olisi hyvät edellytykset menestyä.
Vapaa-ajallaan yrityskehittäjämme samoilee metsässä koiralaumansa kanssa tai suuntaa koiranäyttelymatkoille.
Innostava ja kannustava Ella auttaa mielellään - ota rohkeasti yhteyttä.
Soile on kokenut viestinnän ammattilainen, joka tekee näkyväksi Digipoliksen, Kiertotalouskeskuksen, Business Kemin ja niiden hankkeiden osaamista. Hän vastaa verkkosivujen sisällöistä, sosiaalisen median viestinnästä, artikkeleista, videoista ja muusta näkyvyyttä rakentavasta viestinnästä.
Soilen tavoitteena on tehdä monimutkaisistakin asioista helposti ymmärrettäviä. Hän nostaa esiin Meri-Lapin osaajia, yrityksiä ja alueen kiertotalousosaamista sekä osallistuu aktiivisesti tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen.
Talven taituttua kaupunkielämä jää taakse, ja viestintäpäällikkömme viihtyy maalaismaisemassa luonnon helmassa. Viestintään liittyvissä asioissa yhteyshenkilösi on Soile.