kiertotalous

KIERTOTALOUSTEKO

Tapojärvi hakee opiskelijoista draivia kiertotalouteen

26.10.2021

Kaivosyhtiö Tapojärvi hakee opiskelijoista uutta työvoimaa ja tuoreita innovaatioita kiertotalouteen.  Tätä varten yhtiö on ideoinut Oulun yliopiston diplomi-insinööri- ja maisteritason opiskelijoille uuden Innovation Challenge -kilpailun, jonka finaali lähetetään suorana livelähetyksenä 27. lokakuuta kello 14.30 alkaen. 

Tapojärven Innovation Challenge kilpailussa etsitään uusia kiertotalousinnovaatioita ja tarjotaan työllistymismahdollisuuksia nuorille yliopisto-opiskelijoille

KUVA TAPOJÄRVI: VUODEN 2020 FINAALI

Finaaliin osallistuu neljä parasta idearyhmää. Aiheena on ollut kehittää liiketoiminnallisesti hyödynnettäviä sovelluksia terästeollisuuden kuonille, kaivosteollisuuden rikastushiekoille sekä metsäteollisuuden sakoille. Kaikkiaan syksyn aikana 23 opiskelijaryhmää on työstänyt syksyn aikana uusia innovaatioita.

Kisan avulla halutaan edistää opiskelijoiden ymmärrystä teollisuuden kiertotalouden haasteista ja auttaa ideoimaan teollisuuden sivuvirtoihin liittyviä kestäviä ratkaisuja uusien tuote- ja palveluinnovaatioiden kautta.

Viime vuoden voittajat saivat työpaikan

Kisa järjestettiin viime vuonna ensimmäisen kerran. "Kilpailu sopii hyvin Tapojärven strategiaan, sillä haluamme olla aina edelläkävijöitä ja suunnata eteenpäin. Kilpailu luo työllistymismahdollisuuksia nuorille jo opiskeluvaiheessa. Samalla voimme edistää kiertotalousosaamista ja löytää kenties uusia tapoja säästää luonnonvaroja", Tapojärven vt. toimitusjohtaja Mari Pilventö sanoo.

Yritys palkitsee voittajaryhmän idean 10 000 euron rahapalkinnolla ja muut finalistit saavat 2000 ja 1000 euron palkinnot. Lisäksi ryhmillä on mahdollisuus päästä kehittämään ideoitaan eteenpäin yhdessä Tapojärven kanssa. Viime vuoden voittajatiimin jäsenistä kaksi henkilöä työllistyi yritykseen.

Kiertotalousaate leviää tekoihin saakka

Tapojärven työntekijämäärä on kasvanut sadoilla osaajilla muutaman viime vuoden aikana. Pelkästään vuoden 2020 aikana henkilöstömäärä kasvoi kolmanneksella. Pilventö kertoo, että työntekijämäärän kasvun taustalla on kansainvälistyminen ja yrityksen vahva talous. Myös kiertotalousratkaisut mahdollistavat uutta liiketoimintaa raskaan teollisuuden alalla.

"Olemme investoineet laajasti ja tehneet uusia aluevaltauksia muun muassa kiertotalous- ja avolouhostoiminnassa. Jo tehtyjen työlajien osalla kehitämme teknologiaa ja mietimme sen käyttöönottoa laajemminkin ", Mari Pilventö selventää.

Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila iloitsee iloitsee kiertotalousaatteen leviämisestä sanoista tekoihin. Tapojärven kanssa Kiertotalouskeskus on tehnyt jo pitkään yhteistyötä. 

"Tapojärven kanssa rakensimme pilottihankkeen sivukivikasojen päällysrakenteen kehittämisestä jo vuosia sitten. On ilahduttavaa nähdä, että yritys kaiken aikaa jatkaa innovointiaan kiertotalouden haasteiden ratkomisessa ja näkee kiertotalouden liiketoiminnan mahdollisuutena", Pussila sanoo.

Kilpailun finaali nähdään suorana livelähetyksenä Tapojärven 66-vuotispäivänä 27.10. kello 14:30. Finaalissa kilpailutöitä arvioi kansainvälinen tuomaristo. http://tapojarvi.tv/livestream

tapojarvi26102021

TEKSTI JA GRAFIIKKA: SOILE SUVANTO

Kiertotaloustekoja

Tapojärvi - intohimona aina vain pienempi hiilijalanjälki

Julkaistu Jun 7, 2024 9:57:37 AM

Vuoden Kiertotalousteko 2024 -palkinnon saanut Tapojärvi suhtautuu intohimoisesti kiertotalouteen. Yritys on linjannut tavoitteekseen olla alansa paras kiertotalousyritys maailmassa vuonna 2035....

Lue lisää

Palsatech lähti avoimin mielin maailmalle - matkalta reppuun oppia

Julkaistu Mar 9, 2023 1:38:04 PM

Kansainvälistä kauppaa lukuisien maiden kanssa tekevä kemiläinen geopalvelualan yritys Palsatech rohkaisee muitakin pk-yrityksiä hakemaan kasvua kotimaan sijaan ulkomailta. Kasvun rajat voivat tulla...

Lue lisää

Aamukahveilla teemana kestävä kehitys, vihreä siirtymä ja kiertotalous

Julkaistu Feb 2, 2023 4:49:21 PM

Kemissä, Torniossa ja Rovaniemellä nautitaan kerran kuukaudessa aamukahvit kestävän kehityksen merkeissä. Vihreään siirtymään, teolliseen kiertotalouteen ja kestävään kehitykseen keskittyvät...

Lue lisää