kiertotalous_puska

Kiertotaloustekoja

Kauppakeskus muokkaa hiilikädenjälkeään

Kauppakeskus Rajalla På Gränsen Torniossa on alkanut tehdä aktiivisesti tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tänä kesänä muun muassa otetaan käyttöön paperiton parkkihallin pysäköintijärjestelmä. Lisäksi kauppakeskukseen tulee sähköautojen latauspaikkoja ja jätteiden lajittelua muutetaan, jotta jäte päätyisi kiertoon aiempaa useammin. 

Lue lisää

Kiertotalouskeksintö sai alkunsa katkarapujätteestä

BioSO4 on kehittänyt patentoidun menetelmän, jolla jätevesien rikkiyhdisteet voidaan kierrättää. Keksinnön kehittäminen lähti vauhtiin kaukaa idästä, kun kolme kuopiolaistutkijaa lähti miettimään, mitä tehdä valtavalle määrälle katkaravunkuorijätettä. Vietnamilaisyritys oli arvioinut, että sillä voisi syntyä vaikeasti käsiteltävää, haisevaa kuorijätettä vuonna 2025 jopa 420 tonnia päivittäin.

Lue lisää

Euroopan ensimmäinen kiertotalouspyörätie

Kemin Koululaisenpolulla pyöräilijät mankeloivat Euroopan ensimmäisellä kiertotalouspyörätiellä. Koululaisenpolun kevyen liikenteen väylän korjauksen yhteydessä tehtiin ainutlaatuinen kiertotalouden innovaatiokokeilu, jota koordinoi Kiertotalouskeskus/Digipolis.

Lue lisää

Blogit

Biohiili ja synteettiset polttoaineet – Lapin uusi teollinen mahdollisuus

Julkaistu 28.11.2025 7:30:00

Lapissa on käynnissä hiljainen, mutta suurten mahdollisuuksien muutos kohti uutta teollista aikaa. Vuosina 2023–2025 toteutettava Biohiili ja synteettiset polttoaineet – uuden teollisen toiminnan...

Lue lisää

Uusia kiertotalousratkaisuja kestävään puunkorjuuseen

Julkaistu 7.11.2025 11:35:59

Suomalaisen metsätalouden tulevaisuus nojaa vahvasti siihen, kuinka onnistutaan vastaamaan muuttuvien olosuhteiden ja kasvavien tuotantotavoitteiden asettamiin haasteisiin. Puunkorjuun kausivaihtelut...

Lue lisää

Miksi juuri nyt tarvitsemme kierrätysravinteita?

Julkaistu 17.10.2025 10:10:26

Me elämme poikkeuksellisten haasteiden aikaa. Maailmanlaajuinen epävakaus, lannoitteiden hintojen räjähdysmäinen nousu ja ilmastonmuutoksen kiihtyminen pakottavat meidät miettimään uusiksi, miten...

Lue lisää