Kiertotalous_herokuvat_sisaltosivut3

BLOGIT

Tuomas Pussila

Tuomas Pussila

johtaja, Kiertotalouskeskus

Sitä saa mitä tilaa: Ekoteollisuuspuistojen vaikutuksia mittaamassa

28.09.2021

WCEFLAHETYSKUVA

Klaus Tyrkkö (UNIDO), Nani Pajunen (Sitra), Tuomas Pussila (Kiertotalouskeskus) ja Jukka Teräs (Norrum Oy) WCEF2021:n livelähetyksessä 15.9.2021. KUVA: Soile Suvanto

Kuluneen sanonnan mukaan sitä saa mitä tilaa. Kiertotalouden parissa työskentelevät ihmiset tietävät, että suuri yleisö suorastaan mylvii erilaisten kiertotalouden mittareiden perään. Kiertotaloudessa pitäisi pystyä kertomaan kiertotalouden työllistävä vaikutus, syntyneet uudet työpaikat ja alalla toimivien yritysten liikevaihto sekä säästyneet neitseelliset raaka-aineet.

Hyvä olisi myös pystyä kertomaan hiilijalan- ja kädenjäljestä. Kaikkien näiden raporttien pitäisi lisäksi syntyä liki automaattisesti ja vielä luotettavista lähteistä. Jos edellinen sanonta oli kulunut, niin kulunut on myös sanonta: sitä saa mitä mittaa.

"Selkeä ja yksinkertainen mittaristo vauhdittaisi kiertotalouden kehitystä haluttuun suuntaan."

 

Tällä hetkellä osa kiertotalouden parissa toimivista voi kokea turhautumista, koska oman tekemisen näkyväksi tekeminen voi olla vaikeaa ja jäädä pelkäksi puheeksi, koska konkreettiset mittarit puuttuvat. Kiertotalouden selkeä ja yksinkertainen mittaristo todella auttaisi monia eri tekijöitä ja vauhdittaisi varmasti kiertotalouden kehitystä haluttuun suuntaan.

Maailman suurin kiertotaloustapahtuma WCEF keräsi tänä vuonna linjoille yli 7000 innokasta kiertotalouden ammattilaista ja meidänkin sessioon ilmoittautui melkein 300 osallistujaa ympäri maapalloa. Huima joukko keskustelemassa ja kehittämässä yhdessä ekoteollisuuspuistojen mittaamiseen liittyviä työkaluja! Yhteistyössä todella on voimaa.

Kiertotalouskeskuksen vetämä Suomen ekoteollisuuspuistojen verkoston uniikkina toteutuksena kiinnostaa selvästi myös ulkomailla. Lisäksi julkaisemamme Policy Brief ekoteollisuuspuistojen mittaamisesta sai hyvän vastaanoton ja kirvoitti aktiivisen keskustelun ja kommentoinnin. Yleisöstä tulleet tiukat ja kehittävät kysymykset selvästi saivat studiossa olleen asiantuntijajoukkomme hikoilemaan, mutta myös hymyilemään.

Ekoteollisuuspuistojen mittaaminen on vasta alussa, mutta jo tämä sessio osoitti sen tarpeellisuuden.
Kehitystyö jatkuu pikaisesti. Käymme läpi tarkasti session annin ja laajennamme Policy Briefiä  uusilla haastatteluilla. Policy brief 2 julkaistaan vuoden vaihteen tietämillä. Lisäksi jatkamme mielellämme keskustelua mittaamisen haasteista ja toivottavasti pystymme järjestämään vastaavanlaisen tilaisuuden vuonna 2022. Tervetuloa mukaan uudelleen!

PS. Kiertotalous on in -blogini kertoi muun muassa rakentamisen ja kiertotalouden haasteista. Kesän aikana rakentuneessa pihasaunassa on hyödynnetty kierrätysvalaisimia, ylijääneitä sähkökeskuksia, nurkissa lojuneita rumpuputkia jne. Enemmänkin olisi voinut kierrätysmateriaaleja käyttää, jos olisi ollut mitä käyttää. Löylyt kyllä ovat makoisat!

Blogit

Kiertotaloudella kestävää kehitystä ja vastuullisuutta Lappiin

Julkaistu 27.2.2024 17:17:51

Lapin kiertotalouden osaaminen on kehittynyt huimasti kuluneiden vuosien aikana. Kehitystyö lähti liikkeelle kymmenen vuotta sitten muutamasta kiertotaloustoiminnan potentiaalia kartoittavasta...

Lue lisää

Miten pk-yrityksistä louhitaan kiertotalouden liiketoimintaideoita?

Julkaistu 15.2.2024 15:05:58

Uusi vuosi ja uudet tuulet puhaltavat Kiertotalouskeskuksessa! Biohiili, RISE, CircUpScale ja Lapin teollisen kiertotalouden kiihdytyskaista. Mystisiä nimihirviöitä eri hankkeille, mutta jokainen...

Lue lisää

Uusien rahoitusmallien pilotointia Lapin yrityksiin

Julkaistu 4.1.2024 12:21:19

Marraskuussa potkaistiin Bulgarian Sofiassa käyntiin 100 % Euroopan unionin I3 rahoitusohjelman rahoittama RISE (Resilient Innovation Ecosystem for EU Value Chains) projekti. Nimestään huolimatta...

Lue lisää