Kiertotalous_herokuvat_sisaltosivut3

BLOGIT

Eveliina Nousiainen

Eveliina Nousiainen

projektipäällikkö, vety ja kiertotalous

eveliina.nousiainen@digipolis.fi

Sähköauto Tesla rohkaisee ideoimaan avoimesti yhdessä

19.01.2022

Digipolis_kiertotalouskeskus-1417eveliisahannu

Suomessa ja Euroopassa tapahtuu paljon vedyn ympärillä. Puhtaan vedyn tuotantoon investoidaan, vedyn ympärillä tehdään tutkimustyötä, erilaisia vetyyn liittyviä kehityshankkeita on menossa ympäriinsä. Voidaan siis puhua vetyhuumasta. Olisiko tämänhetkinen valtakunnallinen vetyhuuma kuitenkaan saanut tuulta purjeisiinsa, jos kyyninen ja pessimistinen asenne olisi voittanut? Epäilen.

Sen sijaan uskon, että rohkea ja avoin ideointi voi tuottaa erittäin onnistuneita avauksia ja keksintöjä, myös vetytalouden parissa. On toki tärkeää puhua myös haasteista ja esittää huolenaiheensa. Näin haasteisiin voidaan tarttua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja pohtia parhaita mahdollisia tapoja voittaa ne. Uskon myös, että yhdessä tekemällä ja asioista avoimesti keskustelemalla, voidaan päästä erittäin hyviin lopputuloksiin.

Wikipedia valottaa keksijän historiaa

Palataan seuraavaksi ajassa hieman taaksepäin. Wikipedia kertoi, että Nikola Tesla syntyi vuonna 1856 nykyisen Kroatian alueella ja kuoli vuonna 1943 Yhdysvalloissa (Wikipedia, 2021). Hänet tunnetaan ehkä parhaiten vaihtovirta keksinnöstään, 220 volttia, joka on edelleen yleisesti käytössä Euroopassa. Teslan kanssa samaan aikaan Thomas Edison kuitenkin puhui tasavirran, 110 volttia, puolesta. Tasavirta onkin edelleen Yhdysvalloissa käytössä. Miksi näin? Kerrotaan, että Edison olisi saanut peloteltua politiikkoja vaihtovirran vaaroista: vaihtovirta on muun muassa vaarallisempaa sydämelle kuin tasavirta. Miksi Euroopassa sitten valittiin vaihtovirta sen vaaroista huolimatta? Euroopassa valittiin käytännöllisempi vaihtoehto: vaihtovirtaa voidaan esimerkiksi kuljettaa pitkiä matkoja korkealla jännitteellä, toisin kuin tasavirtaa. (Keksintösäätiö, 2018)

Nikola Tesla patentoi satoja keksintöjä 

Nikola Teslaa pidetään ”yhtenä nykyhistorian merkittävimmistä keksijöistä”. Eikä varmasti turhaan, sillä Tesla patentoi noin 300 eri keksintöä maailmanlaajuisesti ja teki lukuisia muita keksintöjä, joita ei kuitenkaan patentoinut. Vaihtovirta ei myöskään ole Teslan ainoa keksintö, jota hyödynnämme edelleen. Kaikille tuttu radio tunnetaan Guglielmo Marconin keksintönä. Todellisuudessa Tesla kuitenkin teki radioaaltokeksinnön, mutta syystä tai toisesta Marcon sai siihen patentin. Korkein oikeus kuitenkin veti Marconilta patentin pois vähän Teslan kuoleman jälkeen. Lisäksi on mainittava, että osa Nikola Teslan keksinnöistä oli niin edistyksellisiä, että niiden valmistamiseen ei pystytty Teslan elinaikana. (Keksintösäätiö, 2018).

Mikä vastaanotto on ollut Nikola Teslan keksinnöillä hänen elinaikanaan? Enpä usko, että kaikki olivat innoissaan ilman minkäänlaisia huolia ja epäilyksiä. Vaihtovirtaankin kohdistuneet epäilykset sen vaarallisuudesta osoittaa ihmisten huolen. Huoli ja epäilykset ovat hyväksi, sillä ilman niitä keksijät ja tutkijat eivät joutuisi tekemään vielä kovemmin töitä, jotta voivat osoittaa, että haasteet voidaan voittaa. Mutta kehittyisikö asiat ilman rohkeaa ja vapaata ideointia? Luova, avoin ja vapaa ideointi ja haasteiden, huolien ja epäilysten pohtiminen eivät toki poissulje toisiaan, vaan parhaassa mahdollisessa tapauksessa ne tukevat toisiaan. Se mikä toiselta voi jäädä huomaamatta, voi tulla toiselle ensimmäisenä ajatuksena mieleen. Eli jälleen kerran: yhteistyön merkitys.

Sähköautot tulivat - olisiko seuraavaksi vedyn vuoro?

On tunnistettu, että osa vedyn käyttökohteista on järkeviä ja jopa välttämättömiä mikäli haluamme torjua ilmaston lämpenemistä. Samaan aikaan on tunnistettu myös käyttökohteita, joihin vety ei todennäköisesti ole paras vaihtoehto. Reilu 15 vuotta sitten uskottiin, että vetypolttokennot kännyköissä ja läppäreissä olisivat korvanneet perinteiset akut. Näin ei kuitenkaan käynyt. Uskon kuitenkin, että valloillaan oleva vetyhuuma tuo uusia teknologisia ratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastokriisiä. Ja niin uskovat monet muutkin. Voi kuitenkin olla, että osa keksinnöistä on tällä hetkellä vielä niin edistyksellisiä, että ne ovat toimivia vasta 20 tai 80 vuoden kuluttua. Kehitystyö on tärkeää, valitettavasti tulokset tulevat toisinaan tuskastuttavan hitaasti, mutta ilman kehitystyötä mikään ei kehity. Ja kehitystyössä yhteistyö ja ihmisten erilaiset näkemykset ovat tärkeitä. Kuka tietää mitä seuraavaksi keksitään?

Lähteet:

Keksintösäätiö (2018) Nikola Teslan keksinnöt. Viitattu 4.1.2002. http://www.xn--keksintsti-x5aa5uf.com/nikola-teslan-keksinnot/

Wikipedia (2021) Nikola Tesla. Viitattu 4.1.2022. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikola_Tesla

Ps. Ehkä jo tiesitkin, mutta Tesla, Inc. (entinen Tesla Motors) on nimetty Nikola Teslan mukaan. Valmistajan autojen sähkömoottori perustuu nimittäin Nikola Teslan keksintöön (Keksintösäätiö, 2018).

eveliinanblogitammikuu2022

Blogit

Missä EU–hanke - Siellä mahdollisuuksia!

Julkaistu 3.6.2022 10:50:03

Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsen koko aikuisikäni ja osan lapsuuttani.

Lue lisää

Ruotsalaisen kumppanin kanssa Ruotsin markkinoille?

Julkaistu 9.5.2022 10:41:52

Innostaako Pohjois-Ruotsin markkinat ja erityisesti asiakkaana prosessiteollisuus? Pk-yritykselle yksin Ruotsin markkinoille lähteminen ja siellä menestyminen voi kestää toivottua pidempään, mutta...

Lue lisää

Kolme kivaa syytä tulla Kemiin

Julkaistu 5.5.2022 7:30:00

Viikko sitten kerroin kolme kovaa syytä, miksi kannattaa tulla Kemiin kesäkuussa ACEF2022 Arctic Circular Economy Forumiin. 

Lue lisää