Merellinen Kemi Kiertotalouskeskus Ella Saarenpää Soile Suvanto

BLOGIT

Tuomas Pussila

Tuomas Pussila

johtaja, Kiertotalouskeskus

ACEF2024 jälkilöylyt

06.06.2024

Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila evästää retkeläisiä ennen lähtöä Sataman Krouvin terassilla. KUVA VIDECAM

Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila isännöi kiertotalousretkeä, joka tehtiin läheiseen Laitakarin saareen laivalla. Retkellä paneuduttiin Kemin teolliseen historiaan. KUVA VIDECAM

"ACEF2024 tarjoili jälleen parastaan keväisessä Kemissä."

Kevään kuumin kiertotaloustapahtuma järjestettiin jo kolmannen kerran Kemissä viileästi Lumilinnassa. Tapahtuma piti sisällään useita kiinnostavia puheenvuoroja, keskusteluita ja tarjosi myös loistavan mahdollisuuden suunnitella ja juonia tulevia yhteistyökuvioita jo tuttujen, mutta myös seminaarissa tulleiden uusien tuttavuuksien kanssa. Iloinen puheen sorina täytti tilan aina taukojen aikana ja hymy läikähteli osallistujien silmissä saakka. Mikä ilo on olla tällaista tapahtumaa järjestämässä!

 

DSC00195-1

Matias Enbuske, Leena Enbuske ja Ella Saarenpää viihtyivät Icebreaker -illassa. KUVA VIDECAM

ACEF2024-seminaarin yhteydessä halusimme tarjota osallistujille mahdollisuuden nähdä ja kokea kemiläistä teollista historiaa. Vierailu Laitakarin sahasaarelle oli monelle osallistujalle silmiä avaava kokemus ja vahvisti tietoisuutta siitä, että kemiläinen teollinen historia on pitkä. Todella pitkä.

Saarella ollut saha oli toiminnassa vuodesta 1862 aina vuoteen 1932 asti. Toiminta saarella oli hyvin kiertotalousperustaista jo aikojen alussa. Maata vallattiin lisää rakentamalla sahauksen sivutuotteista syntyvistä losoista lisää rantaviivaa ja satamarakenteita. Aivan kuten nykyisin teollisuudessa, mitään turhaa ei hukattu sahan toiminnan aikana. Lukuisista takaiskuista huolimatta saha nousi uudelleen ja uudelleen jaloilleen ja tarjosi hyvinvointia alueelle.

DSC00257

Kahvitauolla oli aikaa verkostoitumiseen. KUVA VIDECAM

Kemiin suunnitellaan uusia merkittäviä teollisia investointeja ja tässä kisassa pitkällä teollisella historialla todella on merkitystä. Kun eri paikkakunnat käyvät kisaa uusista sijoittumisista vaakakupissa painavat erityisesti paikallinen hyväksyntä teollisuudelle, vahva teollisuuden alihankinta- ja kunnossapitoverkosto, teollisuuden ammattilaisten määrä ja laatu sekä mahdollinen toimintaympäristö. Yli satavuotisen teollisen historian vuoksi Kemissä nämä eri osa-alueet ovat huippuluokkaa. Kun soppaan lisätään Veitsiluodon alue, Kemin satama palveluineen ja alueen muu infra mukaan lukien sähköverkot ei ole ihme, että alue kiinnostaa useita yrityksiä.

Vuoden 2025 ACEFin teemaa ei ole vielä päätetty, mutta todennäköisesti tulemme palaamaan jo aiempina vuosina esillä olleeseen uusiutuviin energioihin. Teollinen Kemi kiinnostaa uusiutuvaan energiaan painottuvaa liiketoimintaa ja toivottavasti pian pääsemme kertomaan siitä lisää myös julkisuudessa!

Olen varma, että kemiläinen teollinen historia jatkuu ja ehkä sadan vuoden päästä tätä vielä tässä vaiheessa olevaa uutta teollisuutta ihmetellään kuten Laitakarin sahasaarta vuonna 2024!

Tuomas Pussila blogi 06062024

Lue lisää kiertotalousretkestämme:

Blogit

Uudistuminen – asenteita myöten - on aina ajankohtaista

Julkaistu 10.7.2024 8:15:00

Digipolis Kemin Teknologiakylässä on Lapin suurin teknologiakeskittymä, jossa toimii 50 yritystä ja organisaatiota, noin 500 työntekijän voimin. Vieressä Lapin AMK ja ammattiopisto Lappia tarjoavat...

Lue lisää

Kesäloma kirkastaa kiertotaloustoimijan ajatukset

Julkaistu 26.6.2024 8:15:00

Kevät 2024 toi jatkumoa Lapin AMKin ja Kiertotalouskeskuksen yhteistyölle. Käynnistimme vihdoinkin yhteistyössä laaditun ja yhteistyössä toteutettavan Lapin teollisen kiertotalouden kiihdytyskaista...

Lue lisää

ACEF2024 jälkilöylyt

Julkaistu 6.6.2024 13:05:02

Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila isännöi kiertotalousretkeä, joka tehtiin läheiseen Laitakarin saareen laivalla. Retkellä paneuduttiin Kemin teolliseen historiaan. KUVA VIDECAM

Lue lisää