Alkavan yrittäjän neuvonta

 

 

Autamme alkuun!

Uuden ja etenkin ensimmäisen yrityksen alkumetreillä herää paljon kysymyksiä ja mieleen nousee lukuisia perustamistoimissa huomioon otettavia seikkoja. Voit jo alkumetreillä varata ajan yrityskehittäjälle, joka miettii kanssasi tilanteeseesi sopivia ratkaisuja.

Onko minusta yrittäjäksi?

Ennen kuin viet yritysideaasi eteenpäin, on tärkeä pohtia, oletko valmis hyppäämään yrittäjän arkeen. Yrittäjä on usein monitoimiosaaja, joka taipuu tarpeen mukaan moneksi eikä aina laske työtunteja. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse osata itse. Hyvät verkostot ja palvelutuottajat ovat myös yrittäjälle tärkeitä. Yleensä kuitenkin menestyminen yrittäjänä vaatii:

  • Riskinottokykyä
  • Ahkeruutta
  • Määrätietoisuutta
  • Toimeenpanokykyä
  • Joustavuutta

Kukaan ei toki ole seppä syntyessään ja myös yrittäjyystaidoissa voi kehittyä! Kannattaa kuitenkin testata, kuinka valmis paketti yrittäjänä sinä olisit.

TEE OMA YRITYS-SUOMEN YRITTÄJÄTESTI

Oletko miettinyt yritysoston vaihtoehtoa? Yrittäjäksi voi alkaa myös ostamalla olemassa olevan yrityksen sen sijaan, että perustaisi uutta yritystä. 

Lue lisää yritysoston vaihtoehdosta

Onko minusta yrittäjäksi?

Yrityksen perustamisen vaiheet

Alla on kuvattu tyypilliset vaiheet, jotka käydään läpi silloin, kun perustetaan kokonaan uusi yritys. Yritystoiminta voi käynnistyä myös yritysoston kautta, jolloin jatkat valmiin yrityksen kehittämistä, tai kevytyrittäjänä, jolloin uutta yritystä ei perusteta vaan toiminta aloitetaan valmiin laskutuspalvelun kautta. Liiketoimintaa on myös tuolloin tärkeä suunnitella ja maksutonta yritysneuvontaa voi tässäkin tilanteessa hyödyntää.

1
Kirkasta yritysideasi liikeideaksi

Hyvä bisnesidea on hyvä vasta, kun se on viety käytäntöön. Soitellen ei sotaan ei kuitenkaan kannata lähteä vaan huolellinen toteutus on osa onnistunutta aloitusta.

Ensimmäinen askel sitä kohti on purkaa yritysidea liiketoimintasuunnitelmaksi. Nimensä mukaisesti se on suunnitelma siitä, miten panet käytäntöön yritysideasi. Sen avulla selvität paperilla ideasi toteutuskelpoisuutta, rahoitustarvetta ja muita huomioon otettavia asioita matkan varrella. 

Sen lisäksi, että liiketoimintasuunnitelma auttaa sinua hahmottamaan ja huomioimaan ennakoivasti keskeiset yrityksen pyörittämiseen liittyvät seikat, tarvitset kyseistä dokumenttia myös rahoitusta hakiessasi. Huolellisesti laadittu ja kannattavan idean osoittama liiketoimintasuunnitelma rahoituslaskelmineen on uskottavuustekijä. Siksi siihen kannattaa panostaa.

Hyvä ja maksuton verkkoalusta liiketoimintasuunnitelman laatimiseen löytyy Oma-Yritys Suomesta. Pankkitunnuksilla kirjautumalla pääset palaamaan liiketoimintasuunnitelmaan myös myöhemmin. Kokemus on opettanut, että suunnitelma ei kerralla valmiiksi tule.

 

Oma Yritys-Suomi palveluun

Ohjevideot

2
Varaa aika liikeidean sparraukseen

Kun olet jo hieman työstänyt liiketoimintasuunnitelmaasi ja ehkä hieman raapinut päätäsikin joidenkin kysymysten tai laskelmien kohdalla, on oikea aika ottaa yhteyttä Business Kemin yrityskehittäjiin.

Voimme varata ajan tapaamiseen, jossa voit luottamuksellisesti ja maksutta käydä läpi ideaasi ja liiketoimintasuunnitelmaasi sekä niitä asioita, joihin et itse ole löytänyt ratkaisua. 

Tapaaminen voidaan järjestää kasvokkain tai etäyhteydellä Teams:n välityksellä. Kokoa viimeistään tässä kohtaan yhteen ne asiat ja kysymykset, joihin tarvitset yritysneuvojalta kommentteja.

3
Tee tarvittavat selvitykset

Tapaamisemme jälkeen saat todennäköisesti kotiläksyjä, mutta sinulle on kuitenkin selvää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Lähde seuraavaksi viemään yritysneuvojan kanssa läpikäytyjä asioita eteenpäin ja selvittämään esille nousseet juuri omaa liikeideaasi koskevat erityiskysymykset.

Yleensä selvitettävää asiaa riittää, esimerkiksi toimialakohtaisista luvista ja tämä vaihe on kestoltaan hyvin eri mittainen yrittäjästä riippuen. 

Selvitä tästä tarvittavat luvat

Verohallinto on koonnut alkaville yrittäjille ohjeita sekä mutkattoman uutiskirjesarjan, jossa kerrotaan yritystoiminnan verotuksen perusasioista.

Verohallinnon vinkit alkavalle yrittäjälle

4
Hio suunnitelmat ja laskelmat kuntoon

Kun kysymysmerkkeihin on löytynyt vastaukset, on aika hioa liiketoimintasuunnitelmat ja rahoituslaskelmat kuntoon.

Valmiita dokumentteja tärkeämpää on se, että sinulle yrittäjänä muodostuu selkeä kuva yritystoiminnastasi sekä realistinen käsitys käynnistämiseen liittyvistä rahoitustarpeista ja idean kannattavuudesta.

Pääset tästä rahoituslaskelmien ohjevideoon

5
Järjestä yrityksen rahoitus kuntoon

Hyvin usein - tai oikeastaan aina - yritystoiminnan käynnistäminen vaatii rahaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Mikäli sitä tarvitsee enemmän kuin omasta kukkarosta löytyy, on aika kääntyä rahoittajien puoleen.

Rahoittaja tulee vakuuttaa oman idean toimivuudella ja kannattavuudella, ja tätä varten tarvitset liiketoimintasuunnitelman.

Yleisin yrityksen rahoittaja on oma pankki. Sen kautta voidaan selvittää myös yrityksen mahdollisuus Finnveran takauksiin. 

Lisää yrityksen rahoitusvaihtoehdoista

6
Valitse yritysmuoto ja yrityksen nimi

Jo ensimmäisessä yritysneuvontatapaamisessa käydään läpi, mikä yritysmuoto tukee parhaiten yritystoimintaasi ja yritysneuvoja kertoo eri yritysmuotojen välisistä eroavaisuuksista.

Yrittäjien opas yritysmuodoista

Lopullinen ratkaisu muotoutuu yleensä yrityksen toiminnan sekä tulevaisuuden tavoitteiden pohjalta. Myös yrityksen nimi  on usein jo hyvissä ajoin yrittäjällä mielessä, vaikka sen osalta muutoksia voi tehdä aina perustamistoimiin saakka.

PRH:n vinkit yrityksen nimeämiseen

7
Hae starttirahaa (ennen perustamistoimia)

8
Tee perustamistoimet

9
Etsi sopiva kirjanpitäjä

10
Tee välttämättömät hankinnat

11
Hanki tarvittavat vakuutukset, ainakin YEL

12
Käynnistä yritystoiminta ja verkostoidu

Palvelumme sinulle ja uudelle yrityksellesi

Kaikkea ei tarvitse osata itse! Maksutonta ja luottamuksellista neuvontaa kannattaa hyödyntää yritystoimintaa käynnistäessä. Neuvontaa saat kauttamme nopeisiin yksittäisiin kysymyksiin puhelimitse ja tapaamisessa - etänä tai kasvokkain - voimme käydä läpi muun muassa näitä asioita:

liiketoiminta suunnitelma

Liiketoimintasuunnitelman sparraus

Kun olet hionut yritysideaasi kohti tarkempaa liikeideaa ja laatinut jo liiketoimintasuunnitelmastasi rungon, voimme tapaamisessa käydä läpi idean toteutettavuutta, myynnin ja markkinoinnin suunnitelmia, realistista aikataulua, sinun tilanteesi kannalta keskeisiä perustamisen vaiheita ja muita mieltäsi askarruttavia kysymyksiä.

Liiketoimintasuunnitelman tarkoitus on ennen kaikkea kirkastaa yrittäjälle itselleen, mitä kaikkea toiminnan käynnistämisessä on tärkeää ottaa huomioon. Samalla laadit dokumentin, jolla vakuutat myös mahdolliset rahoittajat ideasi kannattavuudesta.

rahoituskuviot-sisalto

Rahoituskuvioissa avustaminen

Liiketoimintasuunnitelmaan sisältyy myös keskeiset rahoituslaskelmat, joiden tarkoituksena on varmistaa ja todentaa se, että liikeideasi on kannattava ja toteuttamiskelpoinen.

Business Kemin yrityskehittäjät auttavat sinua hahmottamaan, mitä yrityksen rahoituslaskelmissa tulee ottaa huomioon ja minkä verran sekä omaa rahallista panostasi että mahdollista ulkopuolista rahoitusta idean toteuttaminen vaatii.

Perustamistoimet-sisalto-1

Perustamistoimiin ja yritysmuodon valintaan liittyvät kysymykset

Perustettavan yrityksen toiminta sekä tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttavat siihen, mikä yritysmuoto palvelee parhaiten uutta yritystäsi. Kerromme sinulle vaihtoehdot ja niiden osalta huomioitavat seikat, kun avaat meille ideaasi. Sinä yrittäjänä ratkaiset, mikä palvelee parhaiten juuri sinun ja tulevan yrityksesi tarpeita.

Yritystä perustettaessa monelle todellinen h-hetki on kuitenkin se, kun virallinen perustamisilmoitus jätetään Patentti- ja rekisterihallitukselle. Yrittäjänä et tätä toimenpidettä ihan joka päivä tee, joten ilmoituksen laatimiseen on tarjolla asiantuntija-apua.

vakuutukset, starttiraha

Vakuutukset, starttiraha sekä erilaiset yrittäjän velvollisuudet

Yrittäjyyteen liittyvät velvollisuudet on tärkeä selvittää ja ottaa huomioon jo yritystä perustettaessa ikävien yllätyksien välttämiseksi.

Business Kemin neuvontapalveluissa nämä asiat käydään läpi jokaisen perustettavan yrityksen osalta. Autamme laatimaan toteutusaikataulun, jossa on huomioitu erilaisten lupa-asioiden ja rekisteröintien käsittelyajat sekä oikea toteutusjärjestys.

Sovitaan tapaaminen!

Saat parhaiten irti tapaamisesta, kun olet jo hieman työstänyt yritysideaasi.
Ennen tapaamista:

Olet aloittanut liiketoimintasuunnitelman (LTS) kokoamisen ja hahmotellut yritysideaasi esimerkiksi Oma Yritys-Suomi -palvelussa.

Olet koonnut keskeiset mieltäsi askarruttavat kysymykset yhteen.

Olet jo alustavasti miettinyt, minkä verran ja miten aiot rahoittaa yrityksen käynnistämiseen liittyviä menoja.

Apunasi aloituksessa

Tuula Saarela
yrityskehittäjä, rahoitusneuvonta ja aloittavien yrittäjien neuvonta
Tuula Saarela tuula.saarela@digipolis.fi
040 128 7272