Ajankohtaista

Uusi kilpailu palkitsee Lapin innovatiivisimmat liikeideat

23.10.2025

Lapissa on käynnistynyt uusi Arctic Bright Minds – Light Up Your Idea -liikeideakilpailu, jossa etsitään rohkeita innovaatioita vihreän siirtymän, vastuullisen matkailun, arktisen teknologian sekä luovien alojen liikeideoiksi.

Arctic Bright Minds liikeideakilpailu, finaali 3.12.2025

Kilpailun palkintokokonaisuuden arvo on yli 5 000 euroa. Palkintokokonaisuuteen kuuluu sekä mentorointia, yritysneuvontaa, pitch-valmennusta, medianäkyvyyttä että rahaa liikeidean kehittämiseksi.

Kilpailu keskittyy erityisesti Lapin kannalta keskeisiin teemoihin. Osallistumissarjoja on neljä: 
Smart and Sustainable Mining – kaivostoiminnan vihreän siirtymän innovaatiot ja kiertotalousratkaisut, Arctic Tourism & Experiences – vastuulliset arktiset matkailupalvelut ja elämykset, Tech from the Arctic – arktisiin olosuhteisiin kehitetty teknologia ja datapohjaiset palvelut ja Creative North – Culture & Storytelling – pelit, muotoilu, kulttuurisisällöt ja tarinallistaminen uusissa liiketoiminnoissa.

Tärkeintä on hyvä idea

Kilpailuun voi osallistua vähintään kahden hengen tiiminä. Mukaan toivotaan erityisesti Lapin alueen opiskelijoita (korkeakoulut ja toisen asteen oppilaitokset), kansainvälisiä opiskelijoita, luovien alojen toimijoita sekä muita idearikkaita tiimejä.

Osallistumiskynnys halutaan pitää matalana – mukaan voi lähteä varhaisella idealla, sillä kilpailun tarkoitus on sparrata ja kehittää konsepteja eteenpäin. Idea ja siihen liittyvät oikeudet säilyvät tiimillä koko kilpailun ajan, ja finaalin julkisen luonteen vuoksi erillisiä salassapitosopimuksia ei käytetä.

Ideahaku on käynnissä 16.11.2025 asti. Kilpailuun pääsee mukaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen, johon tiimi kirjaa jäsenensä, liikeideansa kuvauksen sekä valitsemansa teeman.

Marraskuun puolivälissä kilpailun järjestäjät tekevät esikarsinnan ja valitsevat 8–12 lupaavinta ideaa jatkoon. Jatkoon päässeet tiimit saavat marraskuun lopulla sparrausta ja valmennusta, minkä jälkeen he hiovat pitch-esityksensä finaalia varten. Esiraatiin on kutsuttu muun muassa Business Kemistä yrityskehittäjä Tuula Saarela ja Kiertotalouskeskuksesta viestintäpäällikkö Soile Suvanto.

Yleisölle avoin pitchausfinaali järjestetään 3.12.2025 klo 14–16 Lapin ammattikorkeakoululla Rovaniemellä. Finalistit esittelevät silloin ideansa yleisön ja tuomariston edessä. Voittajat ja heidän ideansa julkistetaan tilaisuuden päätteeksi. Finaalissa tuomaristossa toimii muun muassa Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila.

Taustalla tuttu joukko aluekehittäjiä ja vankkaa bisnesosaamista

Arctic Bright Minds -kilpailun järjestää Lapin ammattikorkeakoulun vetämä Lapin startup-hautomo -hanke yhteistyössä Lapin yliopiston, Business Kemin, Business Rovaniemen ja Lapin koulutuskeskus REDUn kanssa. Kilpailun mahdollistavat useat kumppanit: Kiertotalouskeskus, NewPaakkola Oy, Pohjolan Osuuspankki, Nasdaq Helsinki ja Eezy Lappi, jotka tukevat kisaa sekä palkinnoin että asiantuntemuksellaan.

Hankkeen projektipäällikkönä Lapin AMKissa toimiva Markus Pellikka kertoo kilpailun tarjoavan ainutkertaisen mahdollisuuden jalostaa ideoitaan liiketoiminnaksi, verkostoitua yhteistyökumppaneiden ja muiden kilpailijoiden kanssa sekä voittajille tilaisuuden saavuttaa kansainvälistä näkyvyyttä idealleen.

Kilpailun yhteistyökumppaneita edustavan NewPaakkola Oy:n toimitusjohtaja Tommi Juntikka uskoo myös kilpailun hyötyihin. "Haluamme NewPaakkola Oy:ssä tukea nuoria kykyjä kehittämään innovaatioita esimerkiksi kestävän kaivostoiminnan alalla. Arctic Bright Minds -kilpailu on hieno mahdollisuus nostaa esiin tuoreita ideoita, joilla voi olla merkittävä vaikutus niin yrityksille kuin Lapin alueen elinvoimalle", Juntikka toteaa.