Ajankohtaista

Kemi on yrittäjien kaupunki - tänä aamuna nautittiin yhdessä joulupuuroa Pointissa

12.12.2023

Joulupuuro maistui tänä aamuna kemiläisille yrittäjille ja Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalaiselle sekä elinvoimajohtaja Kimmo Heikalle yhteispalvelupiste Pointissa. Yrittäjät ja Kemin kaupungin päättäjät ovat päättäneet tiivistää tiivistävää yhteistyötään. Yhteisten joulupuurojen lisäksi kaupungissa on solmittu juuri elinvoimalupaus yrittäjyyden edistämiseksi. 

pointtijoulupuuro

Subway Clothingin  Heli Dianoff (vasemmalla)ja Sanna Palo (oikealla) halusivat yhteispotrettiin oman kaupunginjohtajansa Matti Ruotsalaisen kanssa yhteispalvelupiste Pointissa yrittäjille järjestetyssä aamupuurotilaisuudessa. Aamupuurolle oli kutsuttu myös Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen ja elinvoimajohtaja Kimmo Heikka.. KUVA: SUSANNA UKONAHO

Joulupuuro sai yrittäjät liikkeelle

Joulupuurotapahtuma sai liikkeelle aamulla kahdeksan jälkeen Valtakadulla sijaitsevaan yhteispalvelupiste Pointtiin runsain määrin väkeä. Tarjolla oli jouluinen kattaus riisipuuroa, joulutorttua ja lohileipiä.

"Kyllä maistui joulupuuro hyvälle", kehui osuuskuntayrittäjä tuottaja Juho Tuovila Kemin Osaajat osuuskunnasta. 

Tuovila kuunteli tarkasti kaupunginjohdon puheet. Tuottajana häntä kiinnostaa parhaillaan rakennettava monitoimihalli ja sen käyttömahdollisuudet tapahtumien järjestämisessä. "Erityisesti kiinnostavat hallin tekniset ominaisuudet, kuten valmiudet äänentoistoon."

jouluherkutpointti121223

Kemi haluaa kuunnella yrittäjiä esimerkiksi iltakouluissa

Kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen painotti omassa puheenvuorossaan sitä, että kunta on kuntalaisille - ja siis myös yrittäjille.  "Haluamme aidosti kuunnella yrittäjiä, oli yritys sitten iso tai pieni", Ruotsalainen sanoi.

Kemin kaupunginhallitus on 11. joulukuuta hyväksynyt Kemin Yrittäjät ry:n aloitteesta lähteneen elinvoimalupauksen. Lupauksella kaupunki sitoutuu yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta. 

Elinvoimajohtaja Kimmo Heikka ehdotti aamutilaisuudessa, että yrittäjät ja päättäjät voisivat jatkossa tavata silloin tällöin iltakoulutilaisuuksissa.  "Näissä teemat ja kokouksen muoto voivat olla vapaampia kuin valtuuston tai hallituksen kokouksissa ja yrittäjillä olisi mahdollisuus taustoittaa päättäjiä tarpeellisiksi katsomistaan asioista", Heikka sanoi. 

Joulupuurotapahtumassa mukana ollut kaupunginhallituksen jäsen Tuire Kourula (kesk.) piti ajatusta erinomaisena. "Kivijalkaliikkeet ovat Kemin elinvoimaisuuden kannalta erittäin tärkeitä, joten kannatan lämpimästi", Kourula sanoi.

Heikka kertoi, että Kemi kiinnostaa tällä hetkellä kansainvälisiä teollisuustoimijoita. "Meidän kauttamme on mennyt eteenpäin yli 60 bisneskeissiä, mutta teollisten toimijoiden sijoittumispäätöksissä prosessit ovat hitaita", Heikka sanoi joulupuurotilaisuudessa. 

joulupuurotkimmojamatti

Business Kemi 

TEKSTI JA GRAFIIKKA: SOILE SUVANTO