Tulevaisuuden biotalouden hankkeet läpivalaistaan etukäteen

 

metsa

 

Kestävyystyökalu mittaa taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset

Lappi on tullut tunnetuksi EU-mallialueena luonnonvarojen kestävässä jalostuksessa, jossa otetaan nyt kehityksen seuraava askel. Kemin Digipoliksen ohjelmapäällikön Kari Poikelan mukaan jatkossa biotalouden taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristölliset vaikutukset ovat mitattavissa erityisen kestävyystyökalun ansiosta.

- Aalto-yliopisto on kehittänyt käytännönläheisen työkalun kestävyyden mittaamiseen prosessiteollisuudessa. Nyt kehitämme yhteistyössä tuota työkalua siten, että sillä voidaan läpinäkyvästi arvioida esimerkiksi investointien kestävyyttä biotaloudessa, sanoo Kari Poikela.

Mukana yhteistyössä on ollut myös Lapin Ely-keskuksesta Heino Vasara, joka myös pitää kehitettyä työkalua tarpeellisena osana hankkeiden arvioinnissa.

Kestävyystyökalu antaa uusia näkökulmia

Kestävyystyökalu on kehitetty siten, että se sopii kaikille teollisuudenaloille ja kaiken kokoisten yritysten toiminnan läpivalaisuun. Lisäksi sillä voidaan tarkastella yritysten yksittäisten investointien kestävyyttä. Konsernitasolla työkalu antaa tietoa yritysjohtajalle tehtaiden keskinäisestä kestävyydestä, jota voidaan parantaa mahdollisimman tasapuolisesti.

- VTT on tuonut työkaluun vielä lisäksi aluetaloudellisen merkityksen. Työkalulla voidaan tarkastella myös suunnitteilla olevien uusien yritysten toimintaa, jotta he osaavat ottaa riittävän laajasti kestävyysasiat huomioon tulevassa toiminnassaan, kertoo professori Olli Dahl Aalto-yliopistosta.

Professori Dahl nostaa esimerkiksi kestävyystyökalun hyödyntämisestä Boreal Bioref Oy:n, joka suunnittelee biojalostamoa Kemijärvelle. Boreal Biorefin tarkastelu kertoi muun muassa, että investoinnilla on merkittävä aluetaloudellinen vaikutus: se lisää työpaikkoja ja tuo alueelle lisää hyvinvointia sekä toimintansa että rakennusvaiheen aikana.

- Työkalu osoitti, että investointi on ympäristön kannalta kestävällä pohjalla ja sosiaaliset asiat on myös hyvin otettu huomioon. Se antoi myös yritykselle uusia näkökulmia, jotka tulee ottaa huomioon investointia toteutettaessa. Näyttää siltä, että tästä tehtaasta on tulossa yksi maailman ”kestävimmästä” investoinnista, joka kestää myös ulkopuolisten tarkastelujen vaatimukset, toteaa Dahl.

Ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta huomioon

Boreal Biorefin toimitusjohtaja Heikki Nivala toteaa, että kaikkia moderneja teollisuuden hankkeita ja investointeja harkitaan entistä tarkemmin kestävyyden näkökulmasta.

- Sen lisäksi, että valmistelussa on huomioitava luonnon ja luonnosta saatavien raaka-aineiden kestävä käyttö, tulee entistä enemmän huomioida sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys, sanoo Nivala.

Nivalan mukaan luonnonarvojen kunnioittaminen ja luonnonvarojen kestävä käyttö on sisäistetty Suomessa hyvin ja toimintaa pidetään jo itsestään selvyytenä.

- Sosiaalinen kestävyys on toiminnan hyväksyttävyyden kannalta hyvin keskeinen. Ihmisten on koettava, että liiketoiminta ei ole pelkkää bisnestä, vaan toiminnassa on huomioitava ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta. Sosiaalinen kestävyys luo pohjan kannattavalle liiketoiminnalle, joka entisestään lisää ympäröivän yhteisön hyvinvointia.

Nivala korostaa, että kestävyyttä tarkastelevissa menettelyissä on edetty oikeaan suuntaan.

- On kuitenkin uusittava menetelmiä ja varmistettava, että kestävyys ajattelu on laaja-alaista ja ymmärrettävää. Kun jo valmistevaiheessa huomioimme ihmisten ja ympäröivän yhteiskunnan tarpeet, on toiminnan aloittaminen huomattavasti helpompaa. Kestävä ajattelu on yksi tärkeä osa hankkeiden ja investointia toteuttamista, yhdessä hanke- ja teknisen suunnittelun, rahoituksen ja rakentamisen lisäksi, päättää Nivala.

Lisätietoja:

Heino Vasara, Johtava toimiala-asiantuntija, Lapin ELY-keskus

heino.vasara@ely-keskus.fi

+358 50 396 2695

Heikki Nivala, Toimitusjohtaja, Boreal Bioref

boreal.bioref@kemijarvi.fi

+358 40 5425353

Kari Poikela, Ohjelmapäällikkö, Arctic Business Concept, Kemin Digipolis Oy

kari.poikela@digipolis.fi

+358 50 435 8283

Juha Honkatukia, Johtava asiantuntija, VTT

juha.honkatukia@vtt.fi

+358403045561

Olli Dahl, Professori, Prosessiteollisuuden ympäristötekniikka, Aalto-yliopisto

olli.dahl@aalto.fi

+358 40 5401 070

Roope Husgafvel, Projektikoordinaattori, Aalto-yliopisto

roope.husgafvel@aalto.fi

Viimeisimmät Uutiset