Kemiin synnytetään arktisen puurakentamisen keskusta

 

arktisuus

 Kemin kaupunginhallitus hyväksyi viime viikon kokouksessaan Kemin arktisen puurakentamisen toimenpideohjelman. Kaupunginjohtaja Tero Nissinen kertoi kaupunginhallituksen päätöksestä Pohjolan Sanomissa tiistaina 8. marraskuuta seuraavasti:

- Haluamme panostaa puurakentamiseen kolmesta syystä. Lappia on tehnyt hyvän investoinnin CLT-tuotannon koetahtaaseen ja näemme muutenkin, että puurakentamisessa on paljon potentiaalia. Toiseksi Sarius-kaavassa on yksi korttelialue kaavoitettu enintään kaksikerroksiselle puutalorakentamiselle. Haluamme tarjota sitä ainakin osittain yhteistyökohteeksi mahdollisille toimijoille ja miettiä uudenlaista puutalorakentamista. Kolmanneksi uskomme, että puurakentamisen esiin nostaminen sopii Kemin biotaloushabitukseen nyt muutenkin.

Kemin kaupunginvaltuusto puolestaan hyväksyi ohjelman viime maanantaina. Toimenpideohjelmaan kuuluu muun muassa, että kaupunki huomioi kaavoitustoiminnassaan puurakentamisen. Pyrkimyksenä on myös hyödyntää puuta entistä enemmän liike- ja toimitilarakentamisessa.

Toimenpideohjelma pitää myös sisällään alan tutkimuksen, koulutuksen ja tuotekehityksen tukemisen. Tavoitteena on luoda Kemiin arktisen, vähähiilisen ja älykkään puurakentamisen osaamiskeskus yhdessä Oulun yliopiston, Lapin yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun, Ammattiopisto Lappian CLT-ympäristön, Kemin Digipolis Oy:n ja yritysten kanssa.

Kemin kaupunki haluaa myös olla aktiivisesti mukana Nordic Wooden Cities – ja Arktiset puukaupungit -verkostossa.

- Ilman vahvaa verkostoitumista toimenpideohjelman laatiminen ei olisi ollut mahdollista. Meillä on Kemissä hyvää osaamista ja erinomaiset kumppanit, joten verkoston rakentamisella tulee olemaan tärkeä merkitys myös jatkossa. Kemin erityisenä vahvuutena puurakentamisessa on se, että meille on syntynyt tuotekehityshankkeitten myötä innovaatioalusta. Näin saamme verkoston osaamisen tehokkaasti hyödynnettyä yritysten kehittämistarpeisiin, kertoo Digipoliksen puurakentamisen projektipäällikkö Tytti Ahoranta.

Lisätietoja:

Tytti Ahoranta, projektipäällikkö

Puurakentaminen

Digipolis Oy Tietokatu 6, 94600 Kemi

+358 40 5042257

tytti.ahoranta@digipolis.fi

www.digipolis.fi

Viimeisimmät Uutiset