Digipolis lahjoitti Lapin AMKille 10 000 euroa

 

heikkarissanen

Riitta Rissanen vastaanotti Digipolis Oy:n lahjoituksen Kimmo Heikalta.

Ammattikorkeakoulu ja Kemin kaupungin kehitysyhtiö Digipolis Oy ovat tehneet yhteistyötä Lapin teollisuuden hyväksi koko olemassa olonsa ajan. Digipoliksen myöntämä 10 000 euron lahjoitus onkin ammattikorkeakoululle erityisen merkittävä tunnustus.

Digipolis on ollut ammattikorkeakoululle tärkeä tutkimus- ja kehittämishankkeiden yhteistyökumppani, ja AMK ja kehitysyhtiö ovat vieneet läpi myös monia yhteishankkeita. Digipolis on tarpeen tullen voinut ostaa korkeakoululta palveluita ja muuta asiantuntemusta. Uusin yhteinen kehittämiskohde on teollinen kierto- ja biotalous, jota varten talot ovat perustaneet Sitran kanssa yhteistyössä valtakunnallisen Kierto- ja biotalouskeskuksen.

Rehtori Riitta Rissanen kertoo, että kasvun, työllisyyden ja alueen kilpailukyvyn lisäksi on insinöörikoulutusten vetovoimaisena pitäminen yhteinen tavoite.

- Yhteistyö Digipoliksen kanssa on ammattikorkeakoululle tärkeää myös tutkintoon valmistuneiden insinöörien laadullisen työllistymisen kannalta.

Myös kehitysyhtiössä tiedetään, että kasvu perustuu osaamiseen. Yhtiöllä on huoli korkeakoulutuksesta Kemi-Tornio-alueella, ja se haluaa edistää ammattikorkeakoulutoimintaa, joka tuo alueen yrityksille ammattitaitoista työvoimaa.

- Yhtiö luo ammattikorkeakoulun kanssa uutta osaamista alueelle. Digipolis – Kemin Teknologiakylää, yritysten yhteisöä ja samalla campus-aluetta ei olisi olemassa ilman ammattikorkeakoulua, toimitusjohtaja Kimmo Heikka tiivistää yhteistoiminnan merkityksen.

Kimmo Heikka haluaakin heittää haasteen muille Lapissa toimiville kehitys- ja elinkeinoyhtiöille osallistua ammattikorkeakoulun varainkeruukampanjaan vielä tänä vuonna.

Viimeisimmät Uutiset