Aikakone | Digipolis 2009

Vuonna 2009: Lumilinna Amerikan televisiossa

30.03.2023

Vuoden 2009 ensimmäinen Digipolis Magazine kertoi amerikkalaisen TV-kanava ABC:n aamushown vierailusta Kemissä.  

Digipolis Magazine 1 2009

Kemi ja erityisesti Lumilinna saivat erittäin laajaa näkyvyyttä Yhdysvalloissa,
kun maan merkittävimpiin TV-kanaviin kuuluvan ABC:n aamutv-show Good Morning America vieraili muun muassa Lumilinnassa ja matkailujäänmurtaja Sammolla.

ABC-kanavan aamushow kuuluu Amerikan katsotuimpiin ja sillä onkin kotimaassaan keskimäärin 7-8 miljoonaa katsojaa. Good Morning America vei Kemin amerikkalaisten olohuoneisiin tekemällä perjantaina 13.3. kaksituntisen lähetyksensä Lumilinnasta.
- Ohjelman tuottaja Clark Bentson tuli pari viikkoa sitten Kemiin kuvaajan kanssa nauhoittamaan pätkää maailman suurimmasta lumilinnasta. Hänellä oli tarkoitus viipyä vain muutama päivä, mutta vierailu venyikin peräti parin viikon mittaiseksi, linnanemäntä Marika Tomminen nauraa.

Bentsonin alkuperäinen tarkoitus oli tehdä Kemin Lumilinnasta viisiosaisen Good Morning America Goes Big –sarjan viimeinen osa. Bentson ihastui kuitenkin pohjoiseen elämänmenoon, taidokkaasti tehtyyn Lumilinnaan ja jouheviin järjestelyihin siinä määrin, että alkuperäinen suunnitelma tehdä lähetys Islannista jäi.

- Esittelimme hänelle Kemiä, Sampoa, Lumilinnaa ja muita paikallisia erikoisuuksia. Veimme hänet Lumilinnaan muun muassa Mieskuoro Huutajien konserttiin ja kerroimme paikallisista tavoista. Toteutimme ennakkoluulottomasti kaikki hänen tarpeensa ja löysimme vastaukset kysymyksiin. Hän ihastui niin, että halusi tuoda koko tiimin Kemiin ja kuvata aamuohjelman suoran lähetyksen Lumilinnasta.

Kemille merkittävä näytönpaikka

Ohjelma esitteli Kemiä monin tavoin. Esimerkiksi Karihaaran koulun oppilaiden kautta kerrottiin kemiläisten lasten elämänmenosta ja tango tehtiin tutuksi Aidan tanssivien nuorten kautta. Amerikkalaiset näkivät myös, miten kemiläisen perheen arki sujuu sekä Sampo-jäänmurtajan, huskykoiria safarilla ja loimulohen kokkaamista.

- Julkkistoimittaja Diane Sawyerin juontama ohjelma keräsi Yhdysvalloissa noin 10 miljoonaa katsojaa.

Lapille ja Kemille näin suuri ilmainen näkyvyys oli hieno asia.

- Emme ole juurikaan panostaneet markkinointiin Amerikassa, joten näkyvyys oli meille ilmaista mainosta, joka jo vajaan tunnin kuluttua lähetyksestä poiki kyselyjä tänne päin. Toisaalta, kun Sawyerin kaltainen julkkis on tyytyväinen palveluihimme ja viihtyy Kemissä, hän varmasti kertoo siitä myös ystävilleen. Näinhän me kaikki toimimme, Tomminen vihjaa.

Teksti: Kati Klaavuniemi