Kemiläinen Sähköpooli on tarjonnut sähköasennuspalveluita jo lähes 30 vuoden ajan alueen teollisuudelle ja julkiselle sektorille. Yritys on löytänyt omat erikoisosaamisen alueensa, joiden piirissä se palvelee asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti laadulla ja ylpeydellä.
Sea Lapland Safaris tarjoaa elämyksiä vuoden ympäri
10.9.2019 11:16:00
Sea Lapland Safaris tarjoaa monipuolisia elämysmatkailupalveluita Kemissä ja lähialueilla. Yrittäjä Mikko Tavi kertoo, että yritys toimi aiemmin Lapponia Safaris -nimellä
Materiaalit hyötykäyttöön
29.7.2019 9:20:22
Kierrätys ilmiönä ja toimialana on kehittynyt melkoisesti sinä aikana, kun Esa Pekkala on työskennellyt kentällä vuodesta 1980 lähtien. Tuolloin kierrätyspisteiden perustaminen alkoi yleistyä.
Sähkösuunnittelua pohjoiseen teollisuuteen
29.7.2019 9:14:58
Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa toimiva perheyhtiö työllistää tällä hetkellä jo pari tuhatta työntekijää. Suomessa toiminta käynnistyi vuonna 1980, kun Kalevi Puukko halusi palata Ruotsista kotiseudulleen ja sai luvan perustaa toimipisteen Mikkeliin. Nykyisin Rejlersin henkilökuntaa työskentelee Suomessa 20 paikkakunnalla.
Kemin Matkailu Oy on Vuoden Kotimaan Matkailuyritys 2019
8.5.2019 9:21:00
Kemin kaupungin 150-vuotisjuhlavuosi lähti vauhdikkaasti käyntiin myös alueen matkailussa. Ympärivuotinen LumiLinna avautui maaliskuun alussa ja Kemin Matkailu Oy sai myös huhtikuussa Vuoden Kotimaan Matkailuyritys -tunnustuksen.
Akkoy Service Oy on prosessiteollisuuden ja kaivosalan kunnossapidon asiantuntija
28.2.2019 10:19:00
Vuonna 2010 perustettu Akkoy Service Oy on kemiläinen kunnossapitoalan asiantuntija, joka tarjoaa kaivoslaitteiden ja prosessiteollisuuden kunnossapitopalveluita ja päivystystä sekä konepajateollisuuden ja teräsrakentamisen palveluita.
Jäärni Metalli Oy on tarjonnut konepajapalveluita Meri-Lapissa 90-luvulta lähtien
17.1.2019 10:34:00
Jäärni Metalli Oy on tarjonnut konepaja- ja maansiirtopalveluita Kemissä jo vuodesta 1992 lähtien. Vuonna 1999 sukupolvenvaihdoksen myötä perheyritys siirtyi perustaja Olavi Jäärniltä kolmelle pojalle
Kemin ympärivuotinen LumiLinna palvelee myös alueen yrityksiä sekä liikematkailijoita
4.12.2018 13:49:00
Talvella 2019 valmistuva LumiLinnan uusi rakennus tulee tarjoamaan monipuolisia palveluita ympäri vuoden. Uuden rakennuksen kylmätila avataan vielä vuonna 2018, ja loput tiloista alkuvuodesta 2019.
Eurofinsin tutkimuskohteena ympäristö ja teollisuus
16.11.2018 13:18:00
Yhteistyö laboratorioyksiköiden kanssa on keskeinen osa Jari Hietalan työtehtäviä.
Eurofins Environment Testing Finland syntyi yrityskauppojen johdosta, kun neljä organisaatiota yhdistettiin.
Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija
16.11.2018 13:18:00
Rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija Sweco toteuttaa projekteja 70 maassa ympäri maailmaa työllistäen 15000 työntekijää. Suomessa Swecolla työskentelee 2000 työntekijää 25 paikkakunnalla.