Business Finland tarjoaa tukea innovaatioihin ja tuotekehitykseen

16.11.2018 12:48:00

BusinessFinland

Business Finlandin Suomen päätoimipiste on Helsingissä.

Business Finlandin asiantuntija Risto Mäkikyrö on ehtinyt parin päivän aikana vierailla Helsingissä Visit Finlandin toimipisteellä ja tavata Kiinan, Japanin ja Korean toimipisteiden työntekijöitä, konsultoida asiakkaita Kemin Digipoliksen toimistollaan ja hoitaa sidosryhmäsuhteita Torniossa.

– Sitten on ollut videoneuvottelu asiakkaan kanssa hankerahoituksista. Me haluamme yleensä keskustella ja antaa ohjeita asiakkaille, ennen kuin he hakevat meiltä rahoitusta. Viime viikolla kävin kertomassa rahoituksista Levillä ja Sodankylässä.

Mäkikyrön tehtävänä on käsitellä rahoitushakemuksia ja tehdä päätösesityksiä, seurata hankkeita, aktivoida ja sparrata yrityksiä sekä kertoa Business Finlandin toiminnasta.

 

Rahoitusta, verkostoja ja tietoa

Business Finland on syntynyt vuoden 2018 alussa, kun Finpro ja Tekes yhdistivät toimintansa. Työntekijöitä on Suomessa 600, joista ulkomailla työskentelee 100, usein ulkoministeriön yhteydessä.

– Meillähän on kolme palvelua: rahoitus, verkostot ja tieto. Käytämme 500 miljoonaa euroa valtion rahaa innovaatiorahoitukseen eli tuotekehitykseen ja tutkimustoimintaan. Rahoitamme tutkimuslaitoksia ja yrityksiä, Mäkikyrö kuvaa.

Kansainvälinen verkosto hankkii kontakteja ja tietoa sekä selvittää kohdemaiden asioita. Tietoa julkaistaan seminaareissa ja raportteina. Business Finlandin ohjelmat ovat yksi tapa verkottaa, ja lisäksi järjestetään benchmarking -matkoja ulkomaille.

 

Apua asiakkaille ja kasvua yrityksille

– Perusvaatimus rahoitukselle on, että yrityksen pitää tavoitella kansainvälistä liiketoimintaa ja kasvua, Mäkikyrö tiivistää.

Yrityksille voidaan myöntää myös energiatukea, jolloin ei tarvitse tavoitella kasvua, vaan pyritään vähähiilisyyteen ja siihen liittyvien investointien rahoittamiseen.

– Kansainväliset määräykset säätelevät rahoitusta, julkinen rahoitus ei saa vääristää kilpailua. Myynnin tukeminen on kiellettyä kansainvälisissä sopimuksissa, mutta markkinoinnin suunnittelua voidaan nykyisin jo rahoittaa, asiantuntija tarkentaa.

Mäkikyrön mielestä Business Finland on Digipoliksen yrityksille mahdollisuus, ja asiakkaiden on helppo tulla muualtakin tilavan paikoitusalueen ansiosta.

– Digipolis mahdollistaa hyvin epäformaalia yhteydenpitoa, kun ihmiset voivat puhutella minua tuolla käytävillä. Työnilo tulee siitä, kun on voinut auttaa asiakkaita. Tämä on hyvä näköalapaikka.

https://www.businessfinland.fi

Topics: Invest in kemi - Menestystarinat

Menestystarinat