Ajankohtaista

Outokumpu käynnistää kolmannen ferrokromiuunin uudestaan ennakoitua aikaisemmin – tuotantokapasiteetti pysyy supistetulla tasolla

Outokumpu käynnistää 15.2.2023 uudelleen yhden kolmesta ferrokromiuunistaan, joka suljettiin väliaikaisesti sähkön korkean hinnan vuoksi syyskuussa. Uunin oli määrä olla suljettuna ainakin vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen loppuun.

Lue lisää

Kemi on valittu vuoden toiseksi parhaaksi matkailualueeksi

Kemin kaupunki julistettiin tänään hopeasijalle Matka 2023 -messuilla järjestettävässä tilaisuudessa, jossa valittiin vuoden matkailualueet. Suomen matkailualan liitto SMAL, SUOMA ry sekä TAK Research ovat vertailleet eri kuntia, seutukuntia sekä maakuntia keskenään viidettä kertaa vuonna 2022. Alueita oli vertailussa yhteensä 127. Alueet on laitettu paremmuusjärjestykseen eri kriteerien perusteella ja parhaiten menestyneiden kohdalla matkailijamäärä on kasvanut voimakkaasti, matkailijoita käynyt tasaisesti ympäri vuoden, majoitusmyynti suhteessa alueen väkilukuun ollut korkea sekä matkailijoiden viipymä on kasvanut vuoden aikana merkittävästi.

Lue lisää

Uusi tytäryhtiö lippulaivatehdasta varten

Infinited Fiber on perustanut lippulaivatehdastaan varten uuden tytäryhtiön, Infinited Fiber Kemi Oy:n (y-tunnus 3311746-7). Uusi tytäryhtiö vastaa 1.1.2023 alkaen lippulaivatehdas-hankkeesta ja tehtaan liiketoiminnasta.

Lue lisää

Metsä Groupin Kemin tehtailla suunniteltu soodakattilan huoltoseisokki

Metsä Fibre lehdistötiedote 29.12.2022

Lue lisää

Stora Enso hakee noin 850 kesätyöntekijää eri tehtäviin Suomessa

STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 14.12.2022 KLO 08.00
Lue lisää