Yritykset tiedottavat

Teollisuuden sivuvirrat uuteen käyttöön – Tapojärvi Innovation Challenge haastoi opiskelijat kehittämään uutta liiketoimintaa kiertotalouteen

31.10.2023

Tapojärvi on perustanut maisteritason yliopisto-opiskelijoille Innovation Challenge -kilpailun, jotta yritys voisi rekrytoida palvelukseensa uusia osaajia ja saisi nykyaikaisia ideoita teollisten sivutuotteiden tuotteistukseen. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin jo kolmannen kerran.

Tapojärvi Innovation Challengen palkitut joukkueet, tuomaristo ja juontajat.

Tapojärvi Innovation Challenge järjestettiin kolmannen kerran. Torniossa pidettyyn finaaliin saapui kilpailijoita ympäri maailmaa.

Kilpailuun haki mukaan kaikkiaan 29 joukkuetta 22 yliopistosta. Mukana oli 43 eri kansalaisuutta ja yhteensä 71 opiskelijaa. Esikarsinnan jälkeen finaaliin valittiin viisi ryhmää, jotka esittivät uudet kiertotalousaiheiset liikeideat arvovaltaiselle tuomaristolle perjantaina 27. lokakuuta.

Tapojärvi palkitsi voittajaryhmän 10 000 euron rahapalkinnolla ja toiselle  sekä kolmannelle sijalle sijoittuneet saivat 3000 ja 2000 euron palkinnot. Lisäksi ryhmillä on mahdollisuus päästä kehittämään ideoitaan eteenpäin yhdessä Tapojärven kanssa.

- Tämä oli jännittävä ja opettavainen kokemus. Oli hienoa tulla kuuluksi opiskelijana ja huomata, että omalla työllä voi oikeasti vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin ja luoda jotain ihan uutta, kilpailun voittaneen Team React -ryhmän belgialainen opiskelija Simon Coen kommentoi kisan päättyessä.

Team Reactin ideana oli yhdistää metsäteollisuuden sivutuotteena syntyvää lentotuhkaa ja puuta, joista valmistetaan aktiivihiiltä ilman ja veden puhdistukseen.

Kilpailun jälkeen ryhmä aikoo käydä keskustelua Tapojärven kanssa ja pohtia mitä projektille tapahtuu jatkossa.

- Tämä voitto lisää uskoa omaan tekemiseen ja uusien mahdollisuuksien luomiseen, brasilialainen Gabriel Avila iloitsee.

- Tapojärvi on näyttänyt meille omalla esimerkillään, että kiertotalous ei ole vain hieno markkinointisana, vaan asia, jolla on oikeasti merkitystä. On ollut hienoa nähdä kuinka yritys järjestelmällisesti toteuttaa arvojensa mukaisesti kestävää liiketoimintaa, voittajajoukkueen ranskalaisedustaja Juliette Bourden ylistää.

Bourden arvosti hyvin järjestetyn kilpailun lisäksi finalisteille järjestettyä mahdollisuutta tutustua Tapojärven rikastamoiden toimintaan Tornion Outokummun tehtailla.

- Näimme konkreettisesti, kuinka teollisuuden sivutuotteet on mahdollista hyödyntää.

Voittajajoukkue Team React.

Team Reactin kehittämä idea perustuu metsäteollisuuden sivutuotteisiin, joista valmistetaan aktiivihiiltä veden ja ilmanpuhdistukseen. Voittajaryhmään kuuluivat belgialainen Simon Coen, brasilialainen Gabriel Avila ja ranskalainen Juliette Bourden.

Kilpailun toiselle sijalle tuli Team Resicler, jonka ideana oli luoda metsäteollisuuden sivutuotteista uudenlaista sementtimassaa, jota voitaisiin hyödyntää esimerkiksi Hannukaisen kaivoksen patorakenteissa.

Kilpailun kolmanneksi tuomaristo valitsi Innovative IQ:n, joka oli valmistanut teollisuuden sivutuotteista uudenlaisen materiaalin, jota voidaan hyödyntää tuotevalmistuksissa. Innovative IQ oli valmistanut kehittämästään materiaalista pilottiesineen, joka esiteltiin kilpailussa.

- Palaamme nyt takaisin laboratorioon ja teemme lisää tutkimuksia. Kontaktoimme myös Tapojärveä ja toivomme, että voisimme yhdessä viedä ajatustamme eteenpäin. Let´s keep it sustainable, Innovative IQ -ryhmän jäsen Yang Yangyiwei sanoo.

Kisaa seurattiin ympäri maailman

Tapojärvi Innovation Challengen finaali lähetettiin suorana streaminä ja sitä oli mahdollista seurata Tapojärven verkkosivujen ja Vimeo-kanavan kautta. Kiertotalousaiheisella finaalilla oli 1615 katselukertaa. Eniten ohjelmaa seurattiin Englannissa, Suomessa ja Saksassa.

Tapojärvi Innovation Challengen tuomaristo.

Kilpailun arvovaltainen raati koostui teollisen kiertotalouden ammattilaisista. Kuvassa Mikko Hyytinen Outokummulta, Laurence Lamm EITRawMaterialsista ja Henri Pilventö Tapojärveltä. Neljäntenä tuomarina toimi Fernando Camponi etäyhteyden päästä Italiassa. Camponi edusti Arvedi Acciai Speciali Terniä (AAST).

Yleisön suosikkia äänestettiin yhteensä 1300 kertaa, eniten ääniä tuli Englannista. Yleisön suosikiksi valittiinkin Imperial College London in the Royal School of Mines -oppilaitoksen opiskelijoiden ryhmä Team Tailoop.

- Tämä kilpailu sopii hyvin meidän strategiaamme, sillä haluamme olla aina edelläkävijöitä ja suunnata eteenpäin. Samalla voimme edistää kiertotalousosaamista ja kenties löytää uusia tapoja säästää luonnonvaroja, Tapojärven vt. toimitusjohtaja Mari Pilventö sanoo.

Seuraavan kerran kilpailu järjestetään kahden vuoden päästä, Tapojärven 70-vuotissyntymäpäivänä.

Finaalista on tallenne.