Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) sanoo Kiertotalouskeskuksen haastattelussa, että Lappi voi näyttää esimerkkiä muille kiertotaloudessa. Multalan mukaan Lapin alueella on hienoja esimerkkejä kiertotaloudesta, joiden avulla Suomella voisi olla paljon potentiaalia kehittyä koko Suomena maaksi, jossa kiertotalous ja kiertotalousosaaminen on Suomen vientituote. Katso video haastattelusta tämän jutun lopusta.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala antoi Kiertotalouskeskukselle haastattelun ACEF2025 -forumiin.
Lapista lisää kiertotalousratkaisuja kaivannaisteollisuuteen ja uusia matkailuun ja palveluihin
"Lapilla on merkittävä rooli kaivannaisteollisuuden kiertotalousratkaisuissa nyt, ja sieltä voi nousta lisää merkittäviä uusia kiertotalousratkaisuja. Lisäksi esimerkiksi matkailussa ja ylipäätään palveluissa ei ehkä ole niin vahvasti ole ajateltu, miten kiertotalous, yhteiskäyttö, voisi tulla osaksi liiketoimintamallia. Siinä Lapilla erityisesti olisi paljon mahdollisuuksia osoittaa, että tässäkin voidaan löytää uusia tapoja toimia", Multala sanoo Kiertotalouskeskuksen haastattelussa, joka esitettiin videona ACEF2025 -forumissa 4. kesäkuuta Kemissä.
Hiilidioksidin talteenotossa on paljon mahdollisuuksia
Multala näkee kiertotaloudessa ja sen ympärillä paljon uusia mahdollisuuksia. "Hiilidioksidin talteenotto ja hyötykäyttö on esimerkki uudesta kiertotalouden osa-alueesta, jossa talteenotetusta hiilidioksidista voidaan yhdistämällä sitä muihin raaka-aineisiin, saada taas ikään kuin uudelleen käyttöön se kertaalleen päästetty hiilidioksidi."
Uudet mahdollisuudet vaativat myös uudenlaista ajattelua kaikilta. "Myös meiltä sääntelijöiltä pohdintaa aidoista kannusteista, jotta markkina voi syntyä. Se, miten se voidaan saada vientituotteeksi, lähtee kotimarkkinoille luoduista ratkaisuista mahdollisesti yhdessä kansainvälisesti yritysten kanssa. Sitä kautta voidaan Suomessa kehitettyjä ratkaisuja viedä myös ulkomaille."
Suomalaisilla yrityksillä riittää rohkeutta kokeiluihin
Valtiovallalla on kunnianhimoiset tavoitteet kiertotalouden suhteen. "Olemme Suomena asettaneet vuodelle 2035 tavoitteen, että neitseellisten luonnonvarojen käyttö taittuisi ja toisaalta myös, että voisimme tuplata kiertotalousasteen. Meillä on jo nyt olemassa kiertotalouden Green Deal -sitoumus. Se on tutkimukseen pohjautuva vapaaehtoinen sitoumus, jolla tähdätään nimenomaan näihin kunnianhimoisten tavoitteiden toteuttamiseen. Kun sitoumukseen tulee vaikkapa yritys mukaan, he voivat omalla toiminnallaan edistää näiden tavoitteiden edistämistä ja nimenomaan kiertotalousratkaisujen syntymistä, korkeampaa jalostusastetta ja niin edelleen."
Multala ajattelee, että suomalaisilla yrityksillä riittää rohkeutta uusiin kokeiluihin, joita kiertotalouden uudet tuotteet vaativat. "Uskon, että yrityksistä löytyy rohkeutta kokeiluihin. Tähän kannustaa myös julkisen sektorin merkittävät panostukset TKI-toimintaan ja johdonmukainen sääntely-ympäristön kehittäminen kiertotaloutta tukevaan suuntaan."
TOIMITTAJA SOILE SUVANTO