Ajankohtaista

Veljekset Toivanen haluaa satsata kaivospuolelle - vastuullinen pärjää

02.11.2023

Kemiläinen Veljekset Toivanen Oy on elänyt viime vuodet voimakkaan kasvun aikaa. Viidessä vuodessa yrityksen työntekijämäärä on tuplaantunut ja yritys työllistää jo noin 400 henkilöä. Yritys on panostanut kaivospalveluihin ja pitää vastuullisuuteen satsaamista kilpailuvalttina.

toivanenFEM

Erityistä haipakkaa on riittänyt, kun Veljekset Toivanen aloitti Kainuussa sijaitsevan Sotkamo Silverin pääurakoitsijana. Henkilöstöpäällikkö Saara Paavolan mukaan kaikki on sujunut hienosti ja yritys haluaa jatkossa satsata lisää kaivospuolelle.

"Pääurakointi Sotkamossa koostuu monesta eri työtehtävästä, kuten louhinnasta, murskauksesta, lastauksesta ja kuljetuksesta. Tällä hetkellä meillä on Sotkamossa töissä noin 60-70 työntekijää", Paavola kertoo.

Veljekset Toivanen Oy urakoi myös Terrafamen kaivosalueella 60-70 työntekijän voimin ja Endominesilla Itä-Suomessa.

"Kaivoskohteemme ovat tällä hetkellä painottuneet itäiseen Suomeen ja mielellämme saisimme jalansijaa enemmän pohjoisen kaivoksista", Paavola sanoo.

FEM-kaivostapahtumassa yritys on mukana ensimmäistä kertaa. Kemin Digipolis Oy:n järjestämä yhteisosasto on Paavolan mukaan mukava tapa päästä tutustumaan messuihin.

"Omaa messupaikkaa FEM:stä on vaikea saada, joten tartuin heti Digipoliksen tarjoamaan tilaisuuteen. Täällä ovat kaikki pohjoisen kaivostoimijat mukana, joten tapahtuma on meille tärkeä", Paavola kertoo.

Konkreettisia tavoitteita ensimmäiselle messukerralle ei ole asetettu.

"Tulimme fiilispohjalla tutustumaan ja verkostoitumaan", Paavola sanoo.

Vastuullisuus on välttämätön megatrendi

Paavolasta on hyvä, että kaivosalallakin on herätty pohtimaan vastuullisuutta, kestävyyttä ja kiertotaloutta.

"Näen vastuullisuuden trendin megatrendinä ja kaivosyhtiöt on pakotettuja kohti vihreää siirtymää. Urakoitsijoiden vihreämmät teot ovat alkaneet", Paavola kertoo.

Veljekset Toivanen on tehnyt jo lukuisia kiertotaloustekoja

Veljekset Toivasilla on tehty jo lukuisia toimia. "Olemme laskeneet hiilijalanjälkemme ja nyt kun tiedämme sen, meillä on mahdollisuus alkaa sitä pudottaa. Käytämme vaihtoehtoisia polttoaineita, sivuvirtojen hyödyntämistä on tehty", Paavola luettelee.

Yrityksen vastuullinen ja kestävä tapa toimia tarkoittaa myös aineettomia asioita.

"Se on myös sosiaalista vastuuta. Me esimerkiksi tarjoamme ukrainalaisille työharjoittelua. Kannamme yhteiskuntavastuuta järjestämällä työpaikkoja/-harjoittelua tai työssä oppimista pitkäaikaistyöttömille ja opiskelijoille."

Yrityksissä ei välttämättä tunnisteta mitä kaikkea vastuullisuuteen kuuluu. 

"Meille vastuullisuus on sitä, että kun tehdään asioita oikein tänään, ollaan kilpailukykyisiä huomennakin", Paavola kiteyttää. 

Kasvuhakuinen yritys aloittaa yhteistyön SSAB:n kanssa

Veljekset Toivanen Oy:n kotipaikka on Kemi, josta yritys operoi eri puolille Suomea. Yritys on kasvuhakuinen ja hakee kaiken aikaa uusia kumppaneita, uusin yhteistyöprojekti alkaa esimerkiksi vuoden vaihteessa Raahessa SSAB:n kanssa, jossa Veljekset Toivanen Oy alkaa operoida SSAB:n sisäistä logistiikkaa viiden työntekijän voimin.

"Operoimme SSAB:n tehdasalueella esimerkiksi kontteja ja rullia, kaikkea tavaraa, mitä sisäisesti kuljetetaan. Toivomme, että yhteistyöstä tulisi meille jatkossa isompi asiakkuus", Paavola sanoo.

Lisäksi yritys rakentaa verkostoa parhaillaan Pohjois-Ruotsin Jällivaarassa. 

veljeksettoivanen

YRITYKSET MUKANA DIGIPOLIKSEN OSASTOLLA:

KAIVOSALA HAKEE UUSIA RATKAISUJA -JUTTU:

FEM2023 VERKKOSIVUT:

TEKSTI JA GRAFIIKKA: SOILE SUVANTO

VALOKUVA: VELJEKSET TOIVANEN OY