Ajankohtaista

Rise nostaa uusia rahoitusmahdollisuuksia lappilaisyritysten käden ulottuville

26.10.2023

Marraskuussa alkava Euroopan unionin rahoittama RISE pilotoi uusia rahoitusmahdollisuuksia lappilaisyrityksille. Kaksivuotisen RISEn aikana pilotoidaan uusi rahoitusmalli, jossa yhdistetään julkiset ja yksityiset rahoittajat investointien rahoittamiseksi. Pilottiin osallistuminen on yrityksille maksutonta.

Uusi pohja sininen, kuva vasemmalla (2)

Suomessa malli pilotoidaan lappilaisissa yrityksissä.  Hankkeen projektiasiantuntija Pirkka Junes pitää RISEä ainutlaatuisena. ”Tällä hetkellä ongelmana yritysten rahoitusoperaatioissa on esimerkiksi omarahoitusosuuden rahoitus, jota edellytetään lähes kaikissa julkisissa yritysrahoitus- ja investointituissa. Omarahoitukseen liittyvä haaste voi kaataa kokonaisen investointihankkeen, erityisesti näin korkeiden korkojen aikana. Tätä pulmaa ratkomaan RISE-hanke luo Lapissa ainutlaatuisen ja selkeän mallin, jossa yhdistetään julkisia ja yksityisiä rahoitusmahdollisuuksia lappilaisten yritysten hyödyksi”, Junes kertoo uudesta RISE -projektista. 

RISE on yrityksille täysin ilmainen
 

Suomesta EU:n RISE -hankkeessa mukana on Lappi. Yrityksille pilottiin osallistuminen on maksutonta. ”Maksuttomuus on käsittääkseni rahoitusmaailmassa varsin harvinaista. Lappilaisilta yrittäjiltä saamani palautteen mukaan tällaiselle rautalankamallille tuntuu olevan tarvetta", Junes toteaa.

Projektin aikana Lapissa kartoitetaan pk-yrityksiä, joilla on halu toteuttaa kestävän kehityksen investointeja esimerkiksi teolliseen kiertotalouteen liittyen. 

”Potentiaalisimpien yritysten kanssa pilotoidaan rahoitusmallien yhdistämistä yritysten konkreettisten investointisuunnitelmien avulla. Vaikka panostus on vihreässä siirtymässä ja teollisessa kiertotaloudessa, myös muut pk-yritykset ovat tervetulleita hankkeeseen”, Junes sanoo.

Uusi pohja sininen, kuva vasemmalla (3)

Tavoitteena on saada julkiset ja yksityiset rahoittajat sekä yrittäjät keskustelemaan keskenään. ”Pilottivaiheessa rahaa ei liiku, mutta tarjoamme yrityksille maksutta erittäin kovaa asiantuntemusta, josta on hyötyä jatkoa ajatellen sitä, kun rahoitukset ovat etenevät aikanaan yrityksissä konkretiaksi”, Junes toteaa.

Rahoitusmallipilotti toteutetaan kahdella alueella, Suomen Lapissa ja Bulgarian Severozapadenissa. Kemin Digipolis Oy vastaa työpaketista, jossa muun muassa luodaan rahoitusmallien yhdistelmämallipilotti Lapin ja Severozapadenin alueille.

Koko RISE -projektin päävastuullinen toteuttaja ja koordinaattori on Cleantech Bulgaria.

korjattucanvarise

RISEn projektiasiantuntija Pirkka Junes kirjoittaa blogeja projektin etenemisestä. Ensimmäinen blogi on jo julkaistu. Pääset lukemaan sen alla olevasta linkistä.RISEBLOGI LÖYTYY TÄÄLTÄ:

TEKSTI JA GRAFIIKKA: SOILE SUVANTO