Ajankohtaista

Kasikymppinen Tuula Shemeikka ei osaa olla jouten - yrittäjyys tuo sisältöä elämään

02.07.2025

81 -vuotias yrittäjä Tuula Shemeikka ei ole osannut jäädä eläkkeelle, vaikka olisi voinut. Hän ei ole koskaan osannut olla jouten, vaan saa iloa elämäänsä tekemisestä. Yrittäjänä hän on toiminut peräti 47 vuotta, ensimmäiset 16 vuotta kauppiaana ja 31 vuotta siivouspalveluyrittäjänä. 

Yrittäminen tuo minulle iloa ja virtaa, sanoo yli 80-vuotias yrittäjä Tuula Shemeikka, T.Långström oy:staä. Grafiikka ja valokuva Soile Suvanto Kemin Digipolis oy

Tuula Shemeikalla on aina sinkoillut mielessä ideoita ja ajatuksia. "En koskaan ole osannut olla paikoillani. Ehkä siksi yrittäminen sopii minulle parhaiten, voin vapaasti toteuttaa ideoitani", hän nauraa.

Tuula Shemeikka muistaa lämmöllä myös aikaansa ennen yrittäjyyttä ensin myyjänä ja myöhemmin myymälänhoitajana. "Sain myymälänhoitajanakin vapaat kädet, minuun luotettiin. Se tuntui hyvältä."

Ensimmäisen K-kaupan, Tuulan puodin, hän perusti Raaheen vuonna 1978. Kemiin hän päätyi, kun Keskolta tuli puhelu. "Olin silloin Raahessa kauppiaana ja minulla oli viikko aikaa päättää lähdenkö Kemiin ja sillä tiellä ollaan."

Pitkän kauppiasuran jälkeen hän toimi ensin alihankkijana siivouspalvelujen tarjoajana, mutta perusti lopulta suuren kysynnän takia oman yrityksen T.Långström oy:n vuonna 1994. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä, myös Tuula itse. "Suurin osa työntekijöistämme on pitkäaikaisia työntekijöitä eli näyttävät viihtyvän meillä. Keskimäärin työntekijämme ovat olleet palveluksessamme kymmenen vuotta. Myös kaksi poikaani työskentelee yrityksessä", hän kertoo ylpeänä.

Pääosa T.Långström oy:n asiakkaista on taloyhtiöitä. "Meillä on periaatteena, että kun otamme työn, se pitää tehdä hyvin", yrittäjä kertoo.

Työnantajana hän pyrkii olemaan oikeudenmukainen ja jämpti. "En moiti, mutta asiasta sanon. Jos tulee ongelmia, ne pitää käydä läpi asiallisesti."

Aion jatkaa niin kauan kuin jaksan

Yritykseltä kysytään myös kotisiivouksia ja ikkunanpesuja. Näitä palveluja hoitaa Tuula Shemeikka mielellään. "Poikani toimii työnjohtajana ja järjestelee kohteet, mutta olen itse edelleen aktiivisesti mukana yrityksen toiminnassa. Käyn lähes päivittäin hoitamassa kotisiivouksia, sillä en osaa olla jouten. Nautin tekemisestä ja saan siitä iloa ja virtaa. Aion jatkaa yrityksessä niin kauan kuin jaksan. Tekeminen pitää pirteänä enkä pääse rappeutumaan", hän sanoo.

Tuula Shemeikka kertoo olevansa Karjalan evakkoja. Hän oli pieni vauva, kun he joutuivat lähtemään kotiseudultaan. "En muista tietenkään siitä mitään, mutta härkävaunuissa olemme tulleet."

Elämää lähdettiin rakentamaan tyhjästä ja ahkeruus tuli verenperintönä. "Samaa olen opettanut omille lapsilleni. Kotitöistä aloitettiin ja myöhemmin otin lapseni mukaan kauppaan töihin. Muistan, kuinka yksi pojistani oli hyvin ylpeä, kun hän oli poiminut marjoja ja sai marjarahoilla ostettua ensimmäiset merkkifarkkunsa."

Tuula Shemeikka toivoo, että perheet opettaisivat perusasiat omille lapsilleen. "Lapsille pitäisi antaa vastuuta ja opettaa heille kotitöiden tekemistä. Kaikkea ei pidä antaa valmiina, siitä se lähtee."

TEKSTI JA KUVA SOILE SUVANTO KEMIN DIGIPOLIS OY