Ajankohtaista

Hiilidioksidi houkutteli kehitystyön pariin – Sampsa Vuori projektiasiantuntijaksi Digipolikselle

02.03.2023

Digipoliksen asiantuntijatiimin tuorein kasvo on konetekniikan insinööri (AMK) ja teknologiajohtamisen insinööri (YAMK) Sampsa Vuori. Vuori aloitti maaliskuun alussa projektiasiantuntijan työssä, ja hänen työnkuvansa tulee keskittymään biohiileen, hiilidioksidin talteenottoon ja vetytalouteen.

Sampsa Vuori SMA mineralin tehtaalla. Kuvassa mukana Digipoliksen viestintäasiantuntija Soile Suvanto.

Sampsa Vuori siirtyy Digipolikselle SMA Mineralin palveluksesta. Kuvassa mukana Digipoliksen viestintäasiantuntija Soile Suvanto.

Vuori siirtyy Digipolikselle SMA Mineralilta, jossa hän on työskennellyt yhtiön Tornion kalkkitehtaalla tehdaspäällikkönä vastaten poltetun kalkin tuotantolaitoksen tuotannosta ja kunnossapidosta. Parin viime vuoden aikana Vuoren tehtäviin on kuulunut myös hiilidioksidin talteenottoon liittyvät kehitystehtävät, mikä innosti hakeutumaan uusiin tehtäviin.

– Halusin päästä tämän osa-alueen hankkeisiin mukaan. Nykyisen työnantajan kautta ei ollut varmuutta siitä, että näissä hankkeissa päästäisiin etenemään. Uuden työnantajan kautta se on helpompaa, Vuori valottaa siirron taustoja.

– Olen nykyisessä työssäni tehnyt useamman vuoden yhteistyötä Digipoliksen kanssa. Olen päässyt näkemään, miten Digipolis osallistuu kehityshankkeisiin monenlaisten toimijoiden kanssa. Kun tutustuin siihen leveään tehtäväkenttään, jolla Digipolis työskentelee, se alkoi houkutella itseäkin.

Yritysten välisen yhteistyön rakentaja

Tuore projektiasiantuntija työskentelee rinnakkain uusissa ja vanhoissa tehtävissään huhtikuun puoliväliin saakka.

Mitä hänen uuteen toimenkuvaansa sitten kuuluu?

– Hyvä kysymys, en itsekään tiedä vielä ihan täysin varmasti, Vuori naurahtaa. – Päätehtävänä on kuitenkin teollisuuden uudistumiseen liittyvien hankkeiden sijoittumisen edesauttaminen Kemin alueella. Varsinkin Veitsiluodon sulkemisen jälkeen moni yritys alkoi selvittämään sijoittumistaan Kemiin. Minun tavoitteenani on kyetä auttamaan heitä, kuten myös muita alueelle tähtääviä toimijoita, sekä tietenkin niitä alueella jo olevia toimijoita, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa ja valmistaa uusia tuotteita tai palveluita.

Erityisesti uusi projektiasiantuntija odottaa pääsevänsä samaan pöytään yritysten kanssa markkinoimaan Kemin alueen mahdollisuuksia. Vuori näkee selkeän tarpeen yritysten väliselle yhteistyölle ja sen mahdollistavalle henkilöresurssille.

– Tällä hetkellä monet hankkeet tuntuvat etenevän hitaasti, koska asioita yritetään tehdä ehkä hieman liikaakin yksin ja omin voimin. Yhteistyötä yritysten välillä kannattaisi muodostaa ja kasvattaa paikallisesti, hän toteaa.

Meri-Lapin alueella on valtavasti mahdollisuuksia kiertotalouteen ja teollisuuden uudistumiseen tähtääville yrityksille. Vuori nostaa Kemi-Tornion Suomen viiden potentiaalisimman alueen joukkoon.

– Meiltä löytyy käytännössä kaikki tarvittava. Meillä on tulevaisuudessa valtava määrä uusiutuvaa sähköä saatavilla, ja suunnitteilla on vetyputkisto, joka parantaisi hankkeiden toteutusmahdollisuuksia erittäin paljon. Hiilidioksidia voidaan hyödyntää nyt ja pitkälle tulevaisuuteen, kun alueen raskaan teollisuuden prosesseista se ei ole poistumassa vielä vuosikymmeniin.

– Moni ehkä ajattelee, että Meri-Lapissa ollaan hankkeiden kanssa jäljessä kehityksestä, kun ensimmäiset investoinnit on tehty eteläiseen Suomeen. Ne ovat olleet kuitenkin suureksi osaksi vasta pieniä harjoittelupaikkoja ja demonstraatiolaitoksia, joiden kehittäminen ja toteutus on ollut etelässä varmaankin sujuvampaa. Seuraavaksi alkanee se aikakausi, kun aletaan suunnitella ja tehdä isoja, ”täyden mittakaavan” investointeja. Niiden on järkevintä sijoittua sinne, missä raaka-aineet ja infra mahdollistavat isojen projektien sujuvan toteuttamisen, Vuori linjaa.

Työmatka lyhenee pariin kilometriin

Vuori asuu perheineen Kemissä ja odottaa pääsevänsä työskentelemään kotikaupungissaan useiden Torniossa vietettyjen työvuosien jälkeen. Työmatkaa Digipolikselle Tervaharjun kodista kertyy vaivaiset pari kilometriä.

Vuoren vapaa-aika kuluu tehokkaasti lapsiperhearjen pyörteissä.
– Jos ehtisin, kalastelisin ja metsästäisin, mutta siihen on ihan liian vähän aikaa, Vuori nauraa.

 

TEKSTI: NOORA KANGAS