Ajankohtaista

Digipolis ja Kiertotalouskeskus mukana FEM2023:ssa yhteisosastolla yritysten kanssa

31.10.2023

Kemin Digipolis Oy ja Kiertotalouskeskus ovat mukana kaivosalan suurtapahtumassa FEM2023:ssa, jonka avajaiset ovat 31. lokakuuta. Digipoliksella ja Kiertotalouskeskuksella on tapahtumassa oma osasto yhdessä kaivospalveluyritysten kanssa.

Kemin Digipoliksen ja Kiertotalouskeskuksen osastolla B1-B4 ovat mukana Akkoy Service, Comadev, Geovisor, Juvatec, Kokkola LCC, Maanrakennus Alamäki, Stress Measeurement Company ja Veljekset Toivanen.

Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila sanoo, että tapahtumaan on haluttu lähteä edistämään alan yritysten liiketoimintaa. 

"Yritysten lisäksi mukanamme on valtakunnallinen Mining Finland ry. Kaivosala on nyt myönteisessä nosteessa erityisesti pohjoisilla alueilla vihreän siirtymän investointien myötä, joten uskon, että saamme hyvää pöhinää osastollemme", Pussila sanoo.

Kemin Digipolis Oy: asiakkuuspäällikkö Leena Enbuske on ollut organisoimassa Digipoliksen osastoa FEM:ssä useita kertoja. "Tervetuloa käymään meidän osastollamme taas maistelemassa poron kuivalihaa. Erityisesti ulkomaisille vieraillemme se on ollut eksoottinen elämys", Enbuske kertoo.

Kiertotalouskeskus ja Kemin Digipolis viestivät FEM:n tapahtumista koko tapahtumaviikon ajan sekä verkkosivuilla että sosiaalisessa mediassa.

"Keskitymme oman osastomme ja sen yritysten viestintään. Kannattaa seurata Kiertotalouskeskuksen ja Digipoliksen LinkedIniä", Pussila vinkkaa.

14. kertaa järjestettävä FEM on kansainvälinen kaivosalan ammattilaisille suunnattu vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään Kittilän Levillä. Tapahtuma on tälläkin kertaa loppuunmyyty ja siihen osallistuu noin 1200 kaivosalan ammattilaista eri puolilta maailmaa, muun muassa Kanadasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta.

KAIVOSALA HAKEE UUSIA RATKAISUJA -JUTTU:

FEM2023 VERKKOSIVUT:

TEKSTI JA VIDEO: SOILE SUVANTO