Ajankohtaista

Äkillisen rakennemuutoksen yritystuen hakuaikaa on jatkettu lokakuun loppuun

23.08.2021

Äkillisen rakennemuutoksen yritystuen hakuaikaa on jatkettu syyskuun lopusta lokakuun loppuun saakka.  Myönnettävän rahoituksen pääpaino on hankkeissa, joilla luodaan alueelle uusia työpaikkoja ja merkittävää kasvua, jotta Stora Enson Veitsiluodon paperitehtaan sulkemisen aluetaloudelliset vaikutukset jäisivät mahdollisimman pieneksi. Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt lisärahoitusta 8,2 miljoonaa euroa.

hakuaikaok

EAKR-tuen osalta hakemukset tulee jättää käsittelyyn siis lokakuun loppuun mennessä. Hankkeen toteutusaika voi olla enintään 31.8.2023 asti. 

Rahoitusta voidaan myöntää pk-yritysten merkittäviin investointi- ja kehittämishankkeisiin, joilla luodaan uutta yritystoimintaa, merkittävää kasvua ja uusia työpaikkoja Kemi-Tornion seudulle. Hakemus voi sisältää esimerkiksi palvelu- ja tuotantotilojen rakentamista, kone- ja laitehankintoja, innovaatioiden kaupallistamista, uusien liiketoimintamahdollisuuksien selvitystyötä, uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä tai kansainvälisten markkinoiden kartoittamista.

Lisätietoja allaolevien linkkien kautta. Hakijoiden toivotaan ottavan yhteyttä yritysasiantuntijoihin ennen hakemuksen jättämistä.

LISÄTIETOA YRITYKSEN KEHITTÄMISAVUSTUKSESTA

ESITE

RAHOITUSLINJAUKSET

SÄHKÖINEN HAKEMUS

TEKSTI JA KUVA: SOILE SUVANTO