Vaikka kiertotalouden investointihankkeita jarruttavat rahoitusongelmat tai junnaavat pitkät luvituskäsittelyt, valoi kaksipäiväinen ACEF2025 -forum uskoa kiertotalouden liiketoiminnan mahdollisuuksiin sekä isoille että pienemmille yrityksille. Jotkut kehitysprojektit voivat olla myös vikkeliä, kuten Lapin ammattikorkeakoulun TEQU-konsepti, jossa yritys saa prototyypin käyttöönsä kuukaudessa. ACEF2025 -forum oli Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussilan mukaan menestys.
Lapin ammattikorkeakoulun TEQU-konseptista, jossa toteutetaan yritykselle prototyyppi kuukaudessa, oli kertomassa projektipäällikkö Emilia Launne. Kuva Videcam
"Usein pienillä yrityksillä resurssit eivät riitä kehittämiseen ja tähän tarpeeseen Lapin ammattikorkeakoulu Lapin ammattikorkeakoulun TEQU-konsepti vastaa. Teemme yritykselle kuukaudessa prototyypin. Meillä on tiimissä monen alan osaamista, insinöörejä, muotoilijoita, oikeuspuolta jne. Meillä on myös oma kehitysympäristö ja jos joku vaihe ei meillä onnistu, voimme ostaa esimerkiksi tarvittavan erikoistestaamisympäristön palveluna", projektipäällikkö Emilia Launne kertoo.
Pääsin työntämään kädet sahanpuruun
ACEF2025 -forumissa 4. kesäkuuta Launne esitteli TEQU -projektissa kehitettyä prototyyppiä Vaaran sahalle. "Sahalta löytyy hukkamateriaalia paljon ja aloimme pohtia, voisiko hukkaa hyödyntää hirren välilamelliin. Pääsin työntämään kädet sahanpuruun", Launne kertoo.
Useiden kokeilujen ja testivaiheiden jälkeen päästiin toivottuun lopputulokseen. "Epäonnistuminen kuuluu asiaan. Lopulta viidenteen levyyn olimme jo tyytyväisiä. Hypimme alalta toiselle ja kysymme tyhmiä kysymyksiä, näin prosessi etenee", Launne kuvailee prosessia.
Työtahti on kahdeksan asiantuntijan tiimissä kiivas, sillä aikataulu on tiukka. "Tässä tapauksessa saimme valmiin proton hirsiaihion väliin. Palvelu on ilmainen yritykselle. Koska olemme julkinen hanketoimija, prosessin kaikki vaiheet ovat myös julkisesti muidenkin yritysten nähtävillä verkkosivuillamme", Launne kertoo.
Kiertotalouskeskus auttaa pieniä yrityksiä kehittämisessä
Kuvassa vasemmalta Kiertotalouskeskuksen projektiasiantuntija Jani Mäläskä, NET-Matkojen toimitusjohtaja Matti Lehto, Heiskasen Liikenteen liikennöitsijä Timo Heiskanen ja Meri-Lapin Keskuspesulan toimitusjohtaja Annaleena Laakso. Kuva Videcam
Kiertotalouskeskus auttaa pk-yrityksiä kiertotalouden kehittämisessä. ACEF2025 -forumissa kuultiin ympäristöä säästävän Koulukyyti -sovelluksen kehitystyöstä yhteistyössä yritysten ja Kiertotalouskeskuksen kanssa. Sovellus on käytössä NET-matkoilla Torniossa ja ensimmäisenä se otettiin käyttöön Kemissä Heiskasen Liikenteen koulukuljetuksissa. "Sovellus on tuonut meille todella paljon hyötyä, kun turhat ajot jäävät pois", kertoo liikennöitsijä Timo Heiskanen.
Koulukyyti -sovellusta tehtiin yhteistyössä Oulun yliopiston ja Centria ammattikorkeakoulun kanssa ja viritteillä on myös jatkohanke. "Sovellusta voisi mahdollisesti hyödyntää myös muussa käytössä, esimerkiksi matkailussa", kiertotalouden kiihdyttäjä, projektiasiantuntija Jani Mäläskä pohtii.
Meri-Lapin Keskuspesulassa vastuullisuutta on kehitetty jo vuosien ajan. Kiertotalouskeskus tuli mukaan, kun yrityksessä alettiin miettiä, miten hukkalämpöjä voitaisiin hyödyntää. "Janista on ollut meille iso apu ja hän yhdisti meidät Lapin ammattikorkeakoulujen hukkalämpöhankkeeseen. Sieltä asiantuntijat ovat tehneet mittauksia ja asiat ovat edenneet", Laakso kertoo.
Outokumpu on Suomen suurin kierrätysmateriaalien keskus
Outokumpu Stainless oy:n vastuullisuusjohtaja Petri Mure sanoo, että moni tietää sen, kuinka iso teräksen tuottaja Tornion terästehdas on. "Harvempi tiedostaa sitä, että olemme myös Suomen suurin kierrätysmateriaalin keskus."
Vaikka vastuullisuuteen liittyvät asiat liitetään useimmiten ympäristöön ja esimerkiksi Outokummullakin vahvasti hiilidioksidijäljen pienentämiseen, myös sosiaalinen vastuullisuus on yhtiössä tärkeää. "Kun aloitin noin 20 vuotta sitten, sattui outokumpulaiselle laskennallisesti työtapaturma kerran kymmenessä vuodessa. Nyt luku on noin 300 vuotta eli taidan ehtiä eläkkeelle ennen sitä. Vaadimme alihankkijoiltamme myös sosiaalista vastuullisuutta", Mure muistuttaa.
Tapojärvi kehittyi isompien kyljessä kiertotalousyhtiöksi
Torniolainen perheyhtiö Tapojärvi aloitti yhteistyön 1970-luvulla Rautaruukin, nykyisen SSAB:n, kanssa ja on tunnettu myös Outokummun yhteistyökumppanina.
"1980-luvulta lähtien olemme katselleen sivuvirtakasoja ja miettineet, että mitä niille voisimme tehdä. 2009 sivuvirtakasoja alettiin laskea systemaattisesti ja nyt meillä on parinkymmenen hengen TKI-tiimi pohtimassa työkseen kiertotalousideoita", Tapojärven vt toimitusjohtaja Mari Pilventö kertoo..
"Vuonna 2018 oltiin viimein siinä tilanteessa, että allekirjoitimme 40 miljoonan euron investointisopimuksen Italian Terniin omasta rikastamosta ja samaan aikaan teimme myös samanmoisen investoinnin Suomeen", Pilventö kertoo.
"Tällä hetkellä Italiasta tulee ulos 120 000 tonnia ulos, kaikki kiertotaloustuotteita. Ja tähän suuntaan haluamme mennä lisää, tuottaa yhä korkeamman tason kiertotaloustuotteita", Pilventö sanoo.
Ice Cavessä kävijät pääsivät lähemmäksi yrityksiä
ACEF2025 -forumin Ice Caven My Favorite Piece -luolassa teemana oli luovuus ja tehtävänä oli tehdä kemiläiselle kuuluisalla bändille fanituotteeksi korvakorut kiertotalousmateriaaleista. Luolan vetäjänä My Favorite Piecen yrittäjä Jonna Tiitinen, kuvassa etualalla oikealla. Kuva Videcam
Tänä vuonna ACEF2025 -forumiin tuotiin uutta twistiä Ice Cavessä, joissa viisi yritystä, ABB:n Jussi Somervuo, Finlaysonin Jukka Kurttila, My Favorite Piecen Jonna Tiitinen, Pohjois-Suomen Biokaasun Mika Impiö ja Tapojärven Veli-Matti Marttala, toivat viisi kiertotalouden kehittämiseen liittyvää erilaista keissiä luoliin.
Luolissa keskusteltiin kiertotaloudesta rahoittamisesta, luovuudesta, vastuullisuudesta ja tuotekehittämisestä. "Tarkoituksena oli sekoittaa pakkaa ja paitsi laittaa ryhmiin erilaisia ihmisiä, myös laittaa heitä osin pois omalta alaltaan ja ehkä omalta mukavuusalueeltaan. Kävin kaikissa ryhmissä seuraamassa keskustelua ja keskustelu vaikutti antoisalta. Lopuksi vedimme vielä luolien antia yhteen kaikkien osallistujien kesken. ", Pussila kertoo.
Meri-Lappi on loistava logistinen sijainti kiertotaloudelle
ACEF2025 -forumin isäntä Tuomas Pussila (oik) pitää tämän vuoden forumia menestyksenä. Kuvassa Pussila seuraa hänellekin yllätyksenä vuosittain tulevaa yllätysesitystä. Kuva Videcam
Kemin kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen hehkuttaa Kemin erinomaista sijaintia. "Kemin ja Meri-Lapin supervahvuus on logistinen sijainti, olemme yhtymäkohta kaikkialle. Ja tämä on ollut validi 150 vuotta", Ruotsalainen toteaa.
Eurooppalaisen raideprosessin eteenpäin vieminen on ollut Ruotsalaisen korville miellyttävää kuultavaa. "Pohjoisen vahvuudet on tunnustettu ja tunnistettu riippumatta ministeristä. Meidän ei enää tarvitse jumpata perustietoja etelään", Ruotsalainen myhäilee.
Kemin kaupungin elinvoimajohtaja, Kemin Digipolis oy:n toimitusjohtaja Kimmo Heikka sanoo, että Invest in Veitsiluoto -hankkeessa on kirjattu tähän mennessä 107 Kemistä kiinnostunutta yritystä. "Viimeisen vuoden aikana eniten on ollut vetyteollisuuden keissejä, ja yritykset kysyvät ensimmäisenä hiilidioksidia. Nyt selvittelemme kuumeisesti eri putkivaihtoehtoja. Suurimmassa osassa keisseistä on kyse jollakin tapaa kiertotaloudesta" Heikka kertoo.
ACEF2025 -forum oli Pussilan mukaan menestys
ACEF2025 -forumin yllätysnumerona oli tänä vuonna Kemissä asuvan designer Elisha Boien muotinäytös. Vaatteet on valmistettu muoviroskasta. Boien suunnittelemia muotivaatteita on nähty myös Pariisin ja Helsingin muotinäytöksissä. Kuva Videcam
ACEF2025 -forumin isäntänä toiminut Kiertotalouskeskuksen johtaja Tuomas Pussila sanoo, että tapahtuma oli menestys. "Tapahtuma varattiin loppuun ja kävijöitä oli yli 140. Osa kävijöistämme oli kaksi päivää, osa yhden päivän. Tämä houkutteli tapahtumaan yrityksiä enemmän kuin aiemmin."
Pussila sanoo, että forumin ilmapiiri oli rento, keskusteleva ja aikaa oli myös verkostoitumiselle ja virkistymiselle. "Yllätysesitys, muotinäytös sopi myös hyvin kiertotalousteemaan Ja yleisö otti esityksen omakseen. Mee pyrimme luomaan kiinnostavat puitteet, mutta lopulta esiintyjät ja vieraamme tekevät tekevät tapahtumastamme sen, mikä se vuosittain on. Suurkiitokset siis kaikille mukana olleille", Pussila hymyilee.
Arctic Circular Economy Forum järjestettiin Kemissä neljännen kerran. Tarkoitus on järjestää tapahtuma myös ensi kesänä. ACEF2025 -forumin järjestivat Kiertotalouskeskus, Kemin Digipolis oy, Lapin ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto Lappia. Forum on osa Lapin teollisen kiertotalouden kiihdytyskaista -hanketta, joka saa rahoitusta Lapin liitolta ja EU:lta.
TEKSTI: SOILE SUVANTO KEMIN DIGIPOLIS OY