Uusiutuvan energian hankkeita kehittävä Nordi oy suunnittelee aurinkovoimalaa sekä energiavarastoa Kemiin. Hanketta suunnitellaan Holstinharjun kaupunginosaan, entiselle Holstinharjun jäteasemalle ja sen läheisyyteen. Voimalan arvioitu vuosituotanto on noin 53 GWh. Määrällä lämmittäisi noin 2650 omakotitaloa. Mikäli hanke toteutuu, kyseessä on kaikkiaan noin 40 miljoonan euron investointi.
Kemiin suunniteltu hanke on mittava. "40 miljoonaa euroa on karkea arvio, joka sisältää sekä aurinkovoimalan, energiavaraston, että kaiken tarvittavan infrastruktuurin. Varsinaista investointipäätöstä ei vielä tässä vaiheessa ole, sillä hanke on luvitusvaiheessa", sanoo Nordin toimitusjohtaja Piia Haila.
Aurinkovoimala sijoittuu entiselle kaatopaikka-alueelle, mikä vähentää vähentää hankeen luontovaikutuksia.
"Holstinharjun entisen kaatopaikka-alueen hyödyntäminen on hyvä esimerkki siitä, miten uusiutuvaa energiaa voidaan kehittää vastuullisesti. Alueen entinen käyttötarkoitus mahdollistaa hankkeen toteuttamisen ilman merkittäviä lisäpaineita ympäristölle. Lisäksi energiavarastojen avulla vastataan tulevaisuuden sähköjärjestelmän tarpeisiin ja tuetaan sääriippuvaisen uusiutuvan energian kasvavaa roolia”, Haila kertoo.
Hankkeelle on vuokrattu maa-alueita Kemin kaupungilta ja haettu poikkeuslupaa. Rakennuslupaa haetaan kevään 2026 aikana. Tuotannon käynnistymisen aikataulu täsmentyy projektin edetessä.
Kemin hanke liitetään Fingridin hallinnoimaan kantaverkkoon. "Aurinkovoimalan yhteyteen rakennettava energiavarasto eli akkuvarasto mahdollistaa sähkön varastoinnin silloin, kun uusiutuvan energian tuotantoa on runsaasti tarjolla, ja sen vapauttamisen verkkoon silloin, kun kysyntä on suurta. Energiavarasto vakauttaa osaltaan sähkön hintaa ja parantaa sähköverkon taajuuden tasapainoa", Haila kertoo.