Digipolis Uutiset

Älykäs kevyen liikenteen väylä kiertotalouden tuotteista

Kirjoittanut Sample HubSpot User | 6.7.2017 6:24:00

Kemissä Koululaisenpolun kevyen liikenteen väylän korjauksen yhteydessä tehdään valtakunnallisesti ainutlaatuinen kiertotalouden innovaatiokokeilu, jota koordinoi Digipolis. Lapin liiton osarahoittaman innovaatiokokeilun toteuttavat Kemin Digipolis Oy ja Lapin ammattikorkeakoulu.

”Koululaisenpolun korjaus toteutetaan hyödyntäen teollisuuden tuotannon yhteydessä syntyviä sivumateriaaleja. Kevyen liikenteen väylän rakenteessa käytetään pohjatuhkaa, kuonaeristettä ja lentotuhkatuotetta, joiden ominaisuuksia verrataan keskenään ja luonnonmateriaaliin. Lapin ammattikorkeakoulu toteuttaa reaaliaikaiset routamittaukset. Materiaaleista ja niiden käytöstä saadaan vertailtavat tiedot sekä käyttöohjeistus. Koululaisenpolulla toteutetaan lisäksi älytievalmius”, kertoo innovaatiokokeilua johtava Seppo Ahola Digipoliksesta.

Innovaatiokokeilussa hyödynnetään Stora Enson pohjatuhkaa, Outokummun kuonaeristettä ja Ecolanin Fill-R lentotuhkatuotetta. Urakoitsijana on Veljekset Toivanen ja rakennussuunnittelun on toteuttanut Ahma Ympäristö.

”On erityistä ja tärkeää, että olemme pystyneet integroimaan innovaatiokokeilun Kemin kaupungin todelliseen infrastruktuuriprojektiin sen alihankkijoineen ja urakoitsijoineen. Tällä tavoin voimme todentaa kiertotalouden tuotteista tehtyjä tutkimuksia käytännössä. Saamme uutta tietoa tuotteiden soveltuvuudesta älytierakentamisessa ja kevyen liikenteen väylää voidaan jatkossa käyttää myös älyliikenteen kehittämis- ja testausalustana”, jatkaa Seppo Ahola.

Meri-Lappi on kiertotalouden edelläkävijä

Suomi on edelläkävijän asemassa kiertotaloudessa. Sitra sai viime vuonna valmiiksi kiertotalouden toimintaohjelman, joka oli lajissaan ensimmäinen koko maailmassa. Viime vuoden syyskuussa Sitra nimesi yhdeksi toimintaohjelman kärkihankkeeksi Kemin Digipoliksen vetämän teollisen kiertotalouden innovaatioalustan. Pari viikkoa sitten julkistettiin Sitran rahoitus valtakunnalliselle kierto- ja biotalouden osaamiskeskukselle, joka sijoitetaan Kemiin Digipolikseen.

Osaamiskeskuksen perustaminen on looginen jatko Digipoliksen vetämälle työlle kiertotalouden edistämisessä. Kemin Digipolis sekä Arktisen teollisuuden ja kiertotalouden klusteri saivat vuoden alussa merkittävän pohjoismaisen tunnustuksen, kun Pohjoismainen ministerineuvosto julkisti 25 hanketta käsittävän Best Nordic Bioeconomy Cases -katalogin. Valittujen pohjoismaisten esimerkkitapausten joukossa on Digipoliksen vetämä Arktisen teollisuuden ekosysteemi ja Kemi-Tornion kiertotalouden innovaatioalusta.

Vuonna 2014 Lappi valittiin Euroopan Komission toimesta modernin klusterikehittämisen Euroopan mallialueeksi luonnonvarojen kestävässä jalostamisessa.

Lisätietoja:

Seppo Ahola

Arctic Advisor

Kemin Digipolis Oy

Tel. +358 400 249 620

seppo.ahola@digipolis.fi

www.digipolis.fi

Mika Grönvall

Tekninen johtaja

Kemin kaupunki

Tel. +358 400 895 322

mika.gronvall@kemi.fi

www.kemi.fi