Lappi EU:n mallialue luonnonvarojen kestävässä jalostamisessa

 

arktista

 

Kansainvälisten huippuasiantuntijoiden työ käynnistyy vierailulla Rovaniemelle ja Kemiin.

Lappi valittiin viime vuonna yhdeksi Euroopan klustereiden kehittämisen mallialueeksi kuuden muun kärkialueen joukossa. Lappi on hienossa seurassa, sillä muut avoimen haun perusteella valitut alueet ovat Hampuri, Tukholma, Keski-Portugalin suuralue, Ranskan Nord-Pas de Calais ja West Region Romania.

Mallialueet on valittu kehittämään ja toteuttamaan uusia eurooppalaisia klustereiden toimintatapoja, jotka hyödyntävät innovatiivisesti muun muassa alueiden luonnollisia vahvuuksia. Mallialueet saavat käyttöönsä Euroopan klusterien seurantakeskuksen asiantuntijaosaamisen.

”Asiantuntijoiden työ on alkanut kyselyllä, joka on lähetetty helmikuussa noin sadalle lappilaiselle avainhenkilölle. On erittäin tärkeää, että saamme avainhenkilöiden vastaukset asiantuntijoiden työn pohjaksi. Vastausten pohjalta määräytyvät painopistealueet, joihin kehittämistyö tulee keskittymään”, kertoo ohjelmapäällikkö Kari Poikela Digipoliksesta.

Klusteritoiminnan tuloksena Lappi edistyy tavoitteessaan olla EU:ssa edelläkävijä ja mallialue luonnonvarojen kestävässä jalostamisessa. Siksi asiantuntijoiksi on valittu alansa eurooppalaisia huippunimiä.

”Asiantuntijoista professori Stan Higgins on prosessiteollisuuden ammattilainen, joka palkittiin viime vuonna tittelillä cluster manager of the year. Christian Saublenz on muun muassa rahoituksen asiantuntija, ja erikoisasiantuntija Jukka Teräs edustaa sekä EU:n että Lapin tuntemusta. Tiimin vetäjänä on Thomas Laemmer-Gamp”, luettelee Kari Poikela.

Tiimin vetäjä Thomas Laemmer-Gamp saapuu vierailulle Lappiin ensi viikon alussa. Laemmer-Gamp tapaa maanantaina (16.3.) Rovaniemellä hallinnon ja toimintaympäristön kehittämisen edustajia sekä tiistaina (17.3.) Kemissä Lapissa toimivien yritysten edustajia kaivos- ja prosessiteollisuuden puolelta sekä teollisuuspalveluyrityksistä. Asiantuntijoiden työn näkökulmat tarkentuvat toisella vierailulla loppukesästä, ja loppuraportti valmistuu tämän vuoden puolella.

Lisätietoja:

Kimmo Heikka

toimitusjohtaja

kimmo.heikka@digipolis.fi

+358 40 555 80 20

 

Kari Poikela

ohjelmapäällikkö

kari.poikela@digipolis.fi

+358 50 435 8283

Viimeisimmät Uutiset