Digipolis Uutiset

Kansainvälinen arktinen osaamiskeskus Perämeren rannikolle

Kirjoittanut Sample HubSpot User | 11.12.2014 7:03:00

 

 

Liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö esittävät, että käynnistetään Perämeren rannikolle sijoittuvan kansainvälisen arktisen merenkulun testaus-, harjoitus- ja koulutuskeskuksen suunnitteluvaihe, jonka toteuttajina ovat Kemin, Oulun ja Porin kaupungit kehitysyhtiöineen. Ministeriöiden roolina on auttaa kaupunkeja verkostoitumaan oman alansa toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ministeriöiden esitys liittyy Suomen arktiseen strategiaan, josta valtioneuvosto teki periaatepäätöksen elokuussa 2013. Strategian yhtenä toimena oli vaikuttaa kansainvälisen kemikaali- ja öljyntorjunnan osaamiskeskuksen syntymiseen.

Arktisen merenkulun testaus-, harjoitus- ja koulutuskeskuksessa tullaan tarjoamaan turvalliseen talvimerenkulkuun, pelastustoimintaan ja öljyntorjuntaan liittyviä harjoituksia, koulutusta, testausta ja standardointia jääpeitteisellä merellä ja myöhemmin mahdollisesti myös koealtaissa. Kylmän ilmanalan laitetestausta ja laajamuotoista tutkimusta voidaan toteuttaa sekä luonnonoloissa että laboratoriossa.

Suomessa on runsaasti kylmän ilmanalan osaamista, jolla on kansainvälisesti kysyntää ja kaupallistamismahdollisuuksia. Arktinen osaamiskeskus rakennetaan Suomen omien arktisten vahvuuksien varaan. Näitä ovat talvimerenkulku, SAR-etsintälentotoiminta talviolosuhteissa, erinomaiset olosuhdepalvelut, mekaaninen öljyntorjunta ja biologinen kylmän ilmanalan tutkimus.

Osaamiskeskuksen suunnitteluvaihe kestää 1-2 vuotta ja sen aikana laaditaan keskukselle liiketoimintasuunnitelma. Suunnitteluvaiheen aikana selvitetään myös yhteistyömahdollisuudet Ruotsin, Norjan ja Venäjän kanssa. Liikenne- ja viestintäministeriö on mukana suunnitteluvaiheessa. Tämän jälkeen laaditaan investointisuunnitelma.

Mikäli osaamiskeskuksella on liiketoiminnallista kannattavuutta, alkaa varsinainen investointivaihe vuosina 2016-2017. Osaamiskeskus saadaan avattua kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Kimmo Heikka, Digipolis, p. 040 555 80 20

ylijohtaja Pekka Plathan, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0295 342 340

toimialajohtaja Lauri Ala-Opas, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 156

erityisasiantuntija Magnus Nyström, ympäristöministeriö, p. 0295 250 212