Digipolis Uutiset

Arctic Business Concept (ABC) - historian laajin teollisuuspalvelujen kehittämishanke Lapissa

Kirjoittanut Sample HubSpot User | 22.6.2015 5:02:00

 

 

Lappi valittiin viime vuonna yhdeksi Euroopan klustereiden kehittämisen mallialueeksi kuuden muun kärkialueen joukossa. Mallialueet on valittu kehittämään ja toteuttamaan uusia eurooppalaisia klustereiden toimintatapoja, jotka hyödyntävät innovatiivisesti muun muassa alueiden luonnollisia vahvuuksia. Mallialueet saavat käyttöönsä Euroopan klusterien seurantakeskuksen asiantuntijaosaamisen.

- ABC-hanke on tavallaan mallialueelle asetettujen tavoitteiden jalkauttamista. Kohderyhmänä ovat teollisuus- ja kaivospalveluyritykset sekä olennaisena sidosryhmänä teollisuus- ja kaivosasiakkaat eli luonnonvarojen jalostajat. Tällaista Lappi-tason hanketta on odotettu vuosikaudet, kertoo ohjelmapäällikkö Kari Poikela Digipoliksesta.

ABC-hankkeen päätavoite on teollisuudessa ja kaivannaistoimialalla toimivien pk-palveluyritysten kilpailukyvyn ja kasvun tukeminen.

- Ykkösprioriteettina ovat nimenomaan pk-yritykset, jotka haluavat esimerkiksi saada uusia asiakkaita, laajentua uudelle toimialalle, kehittää tuotteita ja palveluja tai vaikkapa kansainvälistyä. Hanke tuo pk-yrityksille paremman palveluvalikoiman ja avaa pääsyn koko Lapin käsittävään verkostoon, sanoo Poikela.

Hankkeen tuloksena Lappi edistyy tavoitteessaan olla EU:ssa edelläkävijä ja mallialue luonnonvarojen kestävässä jalostamisessa. Lapin palveluyritykset sekä kaivos- ja teollisuustoimijat hyötyvät Lapin imagosta ja omalta osaltaan myös edesauttavat sen vahvistumista.

- Lappiin alkaa kehittymään vahva ja tunnustettu teollisuus- ja kaivannaispalvelutoimijoiden sekä sidosryhmien muodostama klusteri, joka hyödyttää ja hyödyntää myös koko Barentsin alueen teollisuuden kestävää kasvua, toteaa Poikela.

ABC-hankkeen päätoteuttaja on Digipolis yhteistyökumppaninaan Team Botnia Torniosta Meri-Lapin osalta. Osatoteuttajina ovat Sodankylän kunta, Rovaniemen Kehitys ja Kolarin, Kittilän sekä Ylitornion kuntien muodostama alue yhteistyössä Digipoliksen kanssa. Hankkeen toiminta-alueena on koko Lappi, mutta erityisenä painopistealueena ja yhteistyökumppanina osatoteuttajien alueiden lisäksi on Itä-Lappi. Hankkeen tuen on myöntänyt Lapin liitto, joka on mallialuetyössä muutenkin oleellinen kehityskumppani, ja hankkeen omarahoituksesta vastaavat laajasti lapin alueet ja kunnat.