Digipolis Uutiset

Ammattilaiset koolla CLT-seminaarissa

Kirjoittanut Sample HubSpot User | 1.4.2015 6:16:00

 

 

Kemissä nähtiin torstaina 26. maaliskuuta CLT-rakentamisen ammattilaisia laajassa mittakaavassa, kun Digipolis, Lapin Ammattikorkeakoulu ja Ammattiopisto Lappia järjestivät aiheeseen liittyvän suuren seminaarin.

Seminaarin lähtökohtana oli, että puu on biotalouden moottori ja CLT on uusista puisista kantavista rakennusmateriaaleista nopeimmin yleistynein. Monipuolisen seminaaritarjonnan joukosta löytyivät muun muassa Aalto-yliopiston tutkimuspäällikkö Matti Kuittisen, Työ- ja elinkeinoministeriön puurakentamisohjelman kehittämispäällikkö Markku Karjalaisen ja sisustusarkkitehti Marjut Nousiaisen puheenvuorot.

Seminaarissa nähtiin alustajina myös yrityselämän edustajia, kuten Olament Oy:n liiketoimintajohtaja Timo Isotalus ja PRT-Pro:n toimitusjohtaja Markku Koivuniemi. Yksi päivän odotetuimpia puhujia oli Kuhmo CrossLam Oy:n operatiivinen johtaja Jyrki Moilanen, joka kuuluu CLT:n teollisen tuotannon uranuurtajiin Suomessa. CrossLam on Suomen ensimmäinen ristiinliimatun massiivipuulevyn eli CLT-levyn valmistaja ja toimittaja.

Lyhyen historiansa aikana Kuhmon tehdas on tehnyt kauppoja muun muassa Pudasjärven uuden koulukeskuksen välipohjalevyistä ja useammasta pien- ja paritalokohteesta sekä moottoritien meluntorjunta-aidasta välille Raisio-Nousiainen.