Kiertotalous_herokuvat_sisaltosivut1

Mitä Teemme?

PAREMMAN BISNEKSEN PUOLESTA

Autamme yrityksiä tekemään
kiertotaloudesta liiketoimintaa

Palvelemme yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa antamalla asiantuntija-apua, hakemalla rahoituksia, yhdistämällä toimijoita ja toiminnan skaalaamisessa. Asiantuntijatiimimme tuottaa tietoa kierto- ja biotalouden parhaista käytännöistä. Toimimme tiiviissä yhteistyössä yritysten, viranomaisten ja oppilaitosten kanssa.

Arvostettu kiertotalouden kumppani

Kiertotalouskeskus on kansallisessa ja kansainvälisessä mittakaavassa alansa arvostettu edelläkävijä.  Olemme vetäneet pitkään muun muassa koko Suomen laajuista ekoteollisuuspuistojen verkostoa, joka tarjoaa näkymän koko suomalaiseen kiertotalouteen ja tehneet kiertotalouden edistämisyhteistyötä kansainvälisesti erilaisissa verkostoissa sekä Pohjoismaissa että EU-tasolla.

Kiertotalouskeskuksen perustajia ovat Digipolis, Kemin kaupunki ja Lapin ammattikorkeakoulu. Ydintoimijoihin kuuluu lisäksi ammattiopisto Lappia. Keskus perustettiin vuonna 2017 Sitran myötävaikutuksella.

 

 

Kiertotalouskeskus-84neliö

Kiertotaloustekoja

Palsatech Global kansainvälisiä projektikuvia (6)-1

PALSATECH LÄHTI MATKALLE MAAILMALLE

#kiertotalousteko

KESTÄVÄN KEHITYKSEN AAMUKAHVIT

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ AAMUKAHVEILLA

#kiertotalousteko

iiriskoivistokiertotaloustekosliderkuva-1-1

KIERTOTALOUTTA KUMMILUOKILLE

#kiertotalousteko

vetykiertotalousteko-1

VETYLOIKKA KANNATTAA

#kiertotalousteko

Juha Kinnunen Lappia lohenpyrstölevy

LOHENPYRSTÖLEVYT HERÄTTÄVÄT KIINNOSTUSTA JO TESTIVAIHEESSA

#kiertotalousteko

islanti7

Islanti on saatu mukaanpohjoismaiseen yhteistyöhön

#kiertotalousteko

Ekoteollisuuspuistojen_verkosto_logo_pysty_ENG-2

AVOIMUUS KANTAA HEDELMÄÄ EKOTEOLLISUUSPUISTOISSA

#kiertotalousteko

Kiertotalousteko

KAIKKI LÄHTI LIIKKEELLE KATKARAPUVUORESTA

#kiertotalousteko

TAPOJÄRVI

TAPOJÄRVI SATSAA INNOVOINTIIN JA USKOO NUOREEN SUKUPOLVEEN

#kiertotalousteko

Lapin amk Kiertotalous

KIERTOTALOUDEN MONIOSAAJAT LAPIN AMKISTA

#kiertotalousteko

EU-allianssi avaa ovia kansainvälisille rahoitusmarkkinoille

EU-ALLIANSSI TÄHTÄÄ KANSAINVÄLISILLE RAHOITUSMARKKINOILLE

#kiertotalousteko

oppari

OMAT ARVOT MOTIVOIVAT KIERTOTALOUSYRITTÄJIÄ

#kiertotalousteko

koululaisenpolkuvauhtia

Kemissä fillaroidaan euroopan ensimmäisellä kiertotalouspyörätiellä

#kiertotalousteko

pågransen

KAUPPAKESKUS LÄHTI KIERTOTALOUSTALKOISIIN

#kiertotalousteko


Asiantuntijamme palveluksessasi

Janne Rautio

projektipäällikkö, vety- ja kiertotalous

040 196 1114


Ota yhteyttä

Tuomas Pussila

johtaja, Kiertotalouskeskus

050 461 1236


Ota yhteyttä