Lapin vihreällä viikolla tehdään maakunnan ympäristötekoja näkyviksi

Lappi osallistuu EU:n vihreään viikkoon toukokuussa ja nostaa viikon aikana esiin Lapin kestäviä toimintamalleja. Viikkoon pääsee mukaan helpoiten kertomalla omasta kestävästä toiminnastaan  somepostauksella hästägillä #lapinvihreäviikko.

Green_week_Save_the_date_01b_Lapland (002)

Vihreä viikko järjestetään Lapin maakunnassa 24. - 30. toukokuuta. Tämän vuoden teemana on saasteettomuus.

"Lapissa hengitämme maailman puhtainta ilmaa, ja haluamme säilyttää sen myös tulevaisuudessa. Monet lappilaiset organisaatiot ovat kehittäneet kestäviä ja saasteettomia toimintatapoja ja palveluita. Usein niistä viestiminen ja niiden markkinoiminen voi olla jäänyt tuote- tai palvelukehittämisen jalkoihin.  Nyt vihreällä viikolla on hyvä hetki nostaa esiin kaikkia niitä mainioita ideoita, tuotteita ja toimintamalleja, joita Lapissa tehdään saasteettoman huomisen puolesta", Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeen projektipäällikkö Eeva Erkinjuntti Lapin Liitosta kertoo.

Vihreällä viikolla organisaatio, yritys tai yhteisö voi esitellä ja markkinoida hyväksi havaitsemiaan käytänteitä, tuotteita tai strategioita nollapäästötavoitteiden ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Osallistuminen on helppoa. 

"Julkaise somepostaus aihetunnisteella #lapinvihreäviikko, niin jaamme julkaisuasi verkostoissamme ja levitämme tietoa ympäri maakuntaa", Älykäs ja kansainvälistyvä Lappi -hankkeen projektikoordinaattori Anna Suomalainen Lapin liitosta opastaa. 

Osallistua voi myös oheistapahtumalla

Lapin vihreään viikkoon voi myös osallistua omalla oheistapahtumalla, jonka voi ilmoittaa osaksi maakunnallista vihreää viikkoa. Lapin vihreän viikon oheistapahtumiksi sopivat erilaiset tilaisuudet laidasta laitaan: etätapahtuma verkossa, somekampanja, virtuaalinen ohjattu kierros, esitys, näyttely tai videosarja. 

Oheistapahtumasta voi ilmoittaa Lapin liittoon osoitteeseen arcticsmartness@lapinliitto.fi perjantaihin 7. toukokuuta 2021 mennessä. Liitä mukaan vapaamuotoinen tapahtumaohjelma seuraavin tiedoin: tapahtuman nimi, aika ja paikka/kanava, pieni kuvaus tapahtumasta, kenelle se on erityisesti suunnattu, järjestäjän nimi ja yhteystiedot sekä mahdolliset somekanavat. 

Viikko huipentuu kansainvälisen tason  Cleanest Air in the World - Today and Tomorrow -webinaariin 28.5. 

EU:n vihreällä viikolla (EU Green Week) alueellisia kumppanitapahtumia järjestetään touko-kesäkuussa eri puolilla Eurooppaa. 

Topics: kiertotalous, kiertotalouskeskus, lappi, lapinliitto, älykäsjakansainvälistyvälappi, lapinvihreäviikko, EU, vihreäviikko