Missä EU–hanke - Siellä mahdollisuuksia!

Kirjoittanut Kiertotalouskeskus | 3.6.2022 7:50:03

Suomi on ollut Euroopan Unionin jäsen koko aikuisikäni ja osan lapsuuttani.

EU tai silloinen EY merkitsi 1990-luvun mielikuvissani yksinkertaista tähtimuodostelmaa sinisellä pohjalla. Tiukkaa vääntöä jäsenyyden puolesta ja vastaan. Kansa antoi niukasti tuen Euroopan Unionin jäsenyydelle pahimman laman jälkeen vuonna 1994. Suomi astui virallisesti unioniin tasatahtia Ruotsin kanssa vuonna 1995.

Ollessani parikymppinen vuonna 2002 lähes kouluiän saavuttanut Suomen Euroopan Unionin jäsenyys huipentui yhteiseen rahaan Suomessakin markan tehdessä tilaa eurolle.

"Klusteri -käsitteen tunteminen on oleellista pk-yrityksille, koska EU:n hankerahaa  innovaatioihin jaetaan klustereiden kautta."

 

Nyt nelikymppisenä työskentelen paljon Euroopan Unionin rahoittamien hankkeiden parissa Kemin Digipolis Oy:ssa ja Kiertotalouskeskuksessa.

Monesti Euroopan Unioni tuo mieleen komeat lasipalatsit Brysselissä ja valtioiden johtajien tapaamiset muissa Euroopan pääkaupungeissa. Unohtamatta juhlallisia sopimuksia, jotka on allekirjoitettu vaikkapa Roomassa.
Hanketyöskentely on tuonut Euroopan Unionin toimintaa tutummaksi sekä mainettaan käytännönläheisemmäksi kohdallani. Byrokratiaa ja kapulakieltäkin on paljon, mutta toisaalta se on ymmärrettävää, kun kyse on 27 jäsenmaan toimintatapojen yhteensovittamisesta ja viime kädessä yhteisten varojen käytöstä.

Lappilaisessa organisaatiossa työskentelevänä ja pohjoisen juuret saaneena on ollut ilahduttavaa huomata monia Lappiakin koskettavia uusia positiivisia asioita Euroopan Unionissa.

Esimerkiksi en ollut aiemmin käsittänyt kuinka hyvin Euroopan Unionin hankkeissa on huomioitu suurten metropolien ulkopuoliset alueet. Valokeilassa ovat monet muun muassa työllisyyden ja muuttotappioiden kanssa kamppailevat alueet eli maakunnat, provinssit, osavaltiot, läänit tai millä nimellä nämä alueet ikinä kulkevatkaan Euroopan Unionissa.

EU:ssa Lappi on region tai county

Yleisesti asiakirjoissa ja Euroopan Unionin hankkeissa käytetään englanniksi sanaa ’region’. Lappi siis on myös ’region’, ja joissakin yhteyksissä ’county'.


Taloudellisessa mielessä Eurooppaan Unionin tärkein tavoite on muodostaa vahva ja toimiva sisämarkkina unionin sisällä ja olla vahva pelaaja maailman taloudessa. Vahva pelaaja Euroopan Unioni jo toki onkin maailmassa muodostaessaan lähes viidesosan maailmantaloudesta.


Vahva sisämarkkina luodaan pitämällä huoli myös Lapin kaltaisista vahvoista mutta sijaintinsa vuoksi haasteellisemmista alueista ja niiden kilpailukyvystä.

EU:ssa klusterit ymmärretään toisin kuin meillä

Euroopan Unionin hankkeissa puhutaan usein klustereista, ’clusters’ mutta EU:ssa sanan merkitys on eri kuin olemme useimmiten tottuneet sen käsittämään.

Klusteri -käsitteen tunteminen on oleellista pienten ja keskisuurten yritysten kannalta, koska lähivuosina Euroopan Unionin hankerahaa esimerkiksi innovaatioihin pk-yrityksille jaetaan klustereiden kautta. Kemin Digipolis ja Kiertotalouskeskus on juurikin tällainen klusteri Euroopan Unionin näkökulmasta.

Tulkaa hyvät lappilaiset yritykset mukaan Euroopan Unionin hankkeisiin ja niiden rahoitushakuihin, me kyllä Kemin Digipoliksessa autamme byrokratian kanssa. Otetaan osamme Euroopan Unionin hankkeista entistäkin vahvemmin. Sen me kyllä ansaitsemme!