Kiertotalouskeskus mukana World Circular Economy Forumissa Jokohamassa

2.11.2018 12:46:00

blur-bokeh-dark-8395-1024x576World Circular Economy Forum 2018 esitteli maailman parhaat kiertotalousinnovaatiot ja yhdisti kansainväliset päättäjät, yritykset ja asiantuntijat 22.-24. lokakuuta Jokohamassa, Japanissa. Mukana olivat myös Kiertotalouskeskuksen ydintoimijoista Digipolis ja Lapin AMK.

”Paikalla oli noin 1300 asiantuntijaa noin 80 eri maasta. Kokemusteni pohjalta voin todeta, että olemme kansainvälisestikin kehityksen kärjen tuntumassa. Olemme konkretisoineet konseptimme erittäin pitkälle kansainvälisesti arvioituna”, arvioi Kiertotalouskeskuksen vetäjä Kari Poikela.

WCEF edistää kansainvälistä yhteistyötä yritysten, päättäjien sekä asiantuntijoiden välillä sekä vauhdittaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista kiertotalouden keinoin. Maailman talousfoorumissa tammikuussa 2018 Sitra valittiin maailman johtavaksi julkisen sektorin kiertotaloustoimijaksi, ja WCEF:n avulla Suomella voi olla huomattava rooli globaalien haasteiden ratkaisijana.

”Foorumin sanoman voi pelkistää siten, että kiertotalous nähdään maailman taloudellisesti kestävän kasvun moottorina, jossa kasvu ja hyvinvointi irtikytketään luonnonvarojen kasvavasta käytöstä. Tässä kehityksessä Suomi voi olla merkittävä tekijä”, toteaa Poikela.

WCEF:n järjestäjämaat eivät ole valikoituneet sattumalta. Kiertotalouden edelläkävijät kokoontuivat ensi kertaa yhteen Helsingissä kesällä 2017. Ensimmäinen WCEF keräsi yli 1 600 osallistujaa yli 90 maasta. Tapahtuma profiloi Suomen kiertotalouden edelläkävijänä. Japani on puolestaan kehittänyt kiertotalousratkaisuja 1970-luvulta lähtien ja profiloitunut etenkin jätteiden lajittelun edelläkävijänä. Lisää tietoa WCEF2018:sta löydät osoitteesta www.wcef2018.com

Topics: Invest in Kemi - Ajankohtaista

Viimeisimmät