Uutiset

Julkaistu: 14.06.2016

Messuilla pitää olla aktiivinen ja hakea uusia kontakteja

/media/files/uutiset/messut-kuvituskuva.jpg

Messuille osallistumisesta käydään paljon keskustelua yrittäjien kesken, sillä aika on rahaa. Parhaimmillaan messut voivat olla ajankäytöltään tehokkaita ja ne myös tuovat uusia asiakkaita. Onnistuminen on yleensä itsestä kiinni.

– Messuilla pitää olla aktiivinen ja hakea uusia kontakteja, sillä pelkkä ständillä seisoskelu ei riitä. Oma toiminta ja käytös messuilla on avainasemassa, kertoo torniolaisen PJ-Metallin toimitusjohtaja Harri Mujunen.

PJ-Metallin edustajat ovat osallistuneet Lapin liiton rahoittamien teollisuuspalveluohjelmien yhteismessuosastoilla kaivosalan messuille Jyväskylässä, Levillä ja Skellefteåssa sekä kunnossapitoalan messuille Tampereella ja Oulussa. Kokemukset ovat olleet pääasiassa positiivisia oman aktiivisuuden ansiosta.

– Olemme saaneet arvokkaita kontakteja ja tarjouspyyntöjä. Esimerkiksi yksi messuosastolta saatu kontakti johti asiakkuuteen, jonka parissa teemme töitä Tornion lisäksi Kemijärvellä, Siilinjärvellä ja Pasilassa, sanoo Mujunen.

PJ-Metalli on yritys, jonka toiminta koostuu teräsrakenteiden ja painelaitteiden valmistuksesta, hitsaus-, kunnossapito- ja levytöistä sekä pintakäsittelystä.

– Pakettiin kuuluvat myös asennukset. Osaamista löytyy myös teollisuusputkistojen ja säiliöiden tekemisestä A1- Ja G-moduulin mukaan, ja myös muoviputkihitsaus onnistuu koulutetulla henkilöstöllä. Yrityksemme on toiminut Torniossa vuodesta 1993, ja merkittävin asiakasryhmä muodostuu Pohjois-Suomen ja -Ruotsin suurteollisuudesta, kertoo Mujunen.

Yrityksen palveluksessa on noin 60 työntekijää ja sen liikevaihto on 7,1 MEUR.

– Olemme tottuneet luottamaan messuilla Digipoliksen tarjoamiin palveluihin periaatteella ”avaimet käteen”. Käytännössä Digipolis on hoitanut muun muassa alkusuunnittelun, paikan messuosastolta, hotellivarauksen ja ständin valmiiksi. Omana tehtävänä on ollut ilmestyä paikalle, hymyilee Mujunen.

Mujusen mukaan Digipoliksen tarjoamat messupalvelut sopivat PJ-Metallin kaltaiselle yritykselle, jossa resurssit kohdennetaan oikeisiin asioihin ja ydinosaamiseen.

– Digipoliksen pääkonsepti on erittäin toimiva, minkä lisäksi hintapolitiikka on järkevä, korostaa Mujunen.

Digipoliksen ABC-teollisuuspalvelujen kehittämishankkeen ohjelmapäällikön Kari Poikelan mukaan messuihin liittyvät palvelut on suunniteltu yritysten kokemusten perusteella:

– Yritysten yhteismessuosastot ovat olleet onnistuneita, sillä olemme kehittäneet koko ajan konseptiamme yrityslähtöisesti ja tarpeiden mukaan vuodesta 2011 lähtien. Jokainen yhteismessuosasto räätälöidään yritysten tarpeiden mukaan, mikä on tärkeä asia.

– Palautekyselyissä on tullut ilmi, että moni yritys olisi jättänyt lähtemättä messuilla yksittäisenä näytteilleasettajana. Näkyvyyden lisäksi yhteinen osasto on ollut myös hyvä tapa lisätä yritysten yhteistyötä ja Lapin ulkopuoliset tulijat ovat avanneet ovia mahdollisuuksiin koko valtakunnan mittakaavassa.

Lisätietoja:

Kari Poikela
Ohjelmapäällikkö, Arctic Business Concept – Teollisuuden palvelut
Kemin Digipolis Oy
Tietokatu 6
94600 KEMI
mob. +358 50 435 8283
kari.poikela@digipolis.fi
www.digipolis.fi

Takaisin edelliselle sivulle