GloMine: Kaksi ilmansuuntaa, yksi pohjoinen

Kirjoittanut Digipolis | Dec 17, 2020 8:45:53 AM

GloMine-hanke kehittää kansainvälistä yhteistyötä, liiketoimintaa ja investointeja kaivosteollisuuden globaaleissa arvoketjuissa. Se perustuu edeltäjäänsä AMIC (Arktinen älykäs kaivosklusteri) -projektiin, joka päättyi vuonna 2018. Tällöin projektin tavoitteena oli edistää Lapin ja Pohjois-Karjalan kaivannaisalan TKI- ja yritystoimijoiden verkostoitumista ja integroitumista kansainvälisellä kentällä muihin EU:n kaivannaisalueisiin.

 

GloMine-hanke on ollut vireillä heinäkuusta 2019 lähtien ja se toteutetaan yhteistyössä Business Joensuun kanssa. Yhteistyöstä kiinnostavan tekee se, että kaivosalan toimijat Itä- ja Pohjois-Suomessa ovat hyvin erilaisia niin kooltaan kuin tyyliltään. Itä-Suomen yrityksiin kuuluu mm. suljettavia kaivoksia sekä tutkimusvaiheessa olevia louhoksia. Pohjois-Suomen kaivokset ovat taas toiminnassa olevia isoja kaivoksia, jotka tekevät myös isoja investointeja.

”Edustamme yhdessä koko Pohjois-Suomea”

– Vaikka Digipoliksella ja Business Joensuulla on hyvin erilaiset työpaketit ja tavoitteet, on meillä kuitenkin yksi yhteinen tavoite: näyttäytyä yhtenäisenä alueena EU:n suuntaan. Edustamme yhdessä koko Pohjois-Suomea, muistuttaa Kemin Digipoliksen edustaja Teemu Saralampi.

Kestävyystyökalu pk-yrityksille sopivaksi

Hankkeessa on määritelty yhteensä kuusi eri työpakettia, joista kolme ovat Digipolis Oy:n vastuulla. Nämä työpaketit ovat nimeltään klusterityön jalkauttaminen, kansainvälisen verkostoyhteistyön vahvistaminen klusterinäkökulmasta sekä kestävyyden johtaminen pk-yrityksissä.

– Kestävyyden johtaminen pk-yrityksissä tarkoittaa käytännössä aiemmin kehitetyn kestävyystyökalun jatkojalostamista sekä jalkauttamista pk-yritysten suuntaan. Aiemmin sitä on käytetty vain isoissa hankkeissa prosessi- ja kaivosteollisuuden puolella, kertoo Saralampi.

Kyseisellä arviointityökalulla arvioidaan ja kehitetään yrityksen toimintaa sosiaalisen, ympäristöllisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmista.

Kohti messuja ja yritystapahtumia

GloMine-hanke päättyy virallisesti 31.12.2021. Viimeisen vuoden tavoitteena on kansainvälisyyspaketin varsinainen toteuttaminen sekä fyysisten yritystapahtumien järjestäminen.

– Toivottavasti tilanne helpottaa niin, että voidaan toimia ja näyttäytyä konkreettisina yritysryppäinä. Jatkuva etäyhteyksillä toimiminen vaikeuttaa uusien kontaktien ja verkostojen luomista, Saralampi huomauttaa.

Viime kesänä GloMine-hankkeen oli tarkoitus esittäytyä Euro Mine Expossa Skellefteåssa. Messuosasto suunniteltiin Lapin yliopiston kanssa ja oli toteuttamista vaille valmis, kun messut peruttiin ja siirrettiin vuodella eteenpäin pandemian seurauksena.

– Ensi kesän messuosastollamme on vielä vapaita paikkoja jäljellä, joten tapahtumasta kiinnostuneet yritykset voivat ilmoittautua rohkeasti mukaan. Myös kestävyystyökalun pilottiin haetaan teollisuuspalveluyrityksiä, joilla on halua ja näkemystä kestävyyden kehittämiseen omassa toiminnassaan, Saralampi vinkkaa.

 

Teksti: Wilma Isokääntä