Teollisen kiertotalouden koko kattaus tarjolla Arctic Circular Economy -konferenssissa Kemissä

Kirjoittanut Kiertotalouskeskus | Jan 28, 2022 2:58:46 PM

Kemissä järjestetään kesäkuussa iso teollisen kiertotalouden konferenssi Arctic Circular Economy. Kaksipäiväinen konferenssi esittelee koko Suomen teollisen kiertotalouden kattauksen yhdeltä tarjottimelta. Toinen päivä keskittyy arktisen alueen kiertotalouden esittelyyn. 

Tapahtuma järjestetään Kemin lumilinnassa 14.-15. kesäkuuta. "Kiertotalous on selkeä nouseva trendi sekä taloudessa että yleisessä ajattelussa. Tarjontaa seminaareille on paljon, mutta teollisen kiertotalouden puolella ei juurikaan. Lisäksi on tarvetta esitellä pohjoisen alueen uusia mahdollisuuksia, sillä niitä on nyt paljon", johtaja Tuomas Pussila Kiertotalouskeskuksesta sanoo.

Arctic Circular Economy 

järjestetään ensimmäistä kertaa

Kemin sijainti on konferenssille otollinen, sillä alue on kiertotalouden hotspot kotimaassa ja hyvin lähellä myös Pohjois-Ruotsin mittavia investointeja.  "Kemistä 400 kilometrin ympyrän säteellä kiertotalouden piiriin kuuluvien investointien arvo on useita miljardeja euroja", Pussila sanoo.

Tapahtuman ensimmäinen päivä on suomenkielinen ja keskittyy teolliseen kiertotalouteen ja sen mahdollisuuksiin yritysten uutena liiketoimintamuotona. Toinen päivä pidetään englanniksi ja keskitytään arktisen alueen kiertotalouden investointien esittelyyn ja muun muassa alihankkijoiden mahdollisuuksiin osallistua näiden investointien osallistumiseen. 

Ensimmäistä kertaa järjestettävään Arctic Circular Economy -konferenssiin odotetaan ainakin 200 teollisen kiertotalouden ammattilaista. 

Tapahtumaa ovat järjestämässä yhteistyössä Kiertotalouskeskus, Kemin Digipolis Oy, Kemin kaupunki, Lapin ammattikorkeakoulu, Lapin liitto, ammattiopisto Lappia, ELY-keskus ja Lapin Kauppakamari ja Sitra. 

EDIT 14.2.2022: TAPAHTUMA ON PÄÄTETTY AIEMMISTA TIEDOISTA POIKETEN JÄRJESTÄÄ 13.-14.6.2022.

TEKSTI JA GRAFIIKKA: SOILE SUVANTO