Osallistu Vuoden vastuullisuusteko -kilpailuun

Kirjoittanut Kiertotalouskeskus | Sep 7, 2023 10:55:58 AM

Keskuskauppakamari haluaa nostaa esille yritysten vastuullisuustyötä Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun avulla. Kolmatta kertaa järjestettävän kilpailun tarkoituksena on lisätä tietoisuutta yritysten tekemästä vastuullisuustyöstä ja nostaa esille niin pieniä kuin suuriakin vaikuttavia vastuullisuustekoja. Vuoden vastuullisuusteko valitaan yleisöäänestyksellä ja palkitaan Suuressa yritysvastuupäivässä 15. marraskuuta.
Vuonna 2022 vuoden vastuullisuustekona palkittiin Vaatelaastari. KUVA: SOILE SUVANTO

Tänä vuonna Keskuskauppakamari kannustaa kilpailuun mukaan erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Viime vuonna vuoden vastuullisuustekona palkittiin FabPatch Vaatelaastari ja toissa vuonna 4H Taimiteko.

Vuoden vastuullisuusteko -kilpailuun osallistutaan Planet Company -palvelun kautta

Yritykset voivat ilmoittautua mukaan kilpailuun Planet Company -palvelun avulla jakamalla kilpailuun osallistuvan teon verkkoalustalla. Kaikki verkkoalustalle 1.10.2023 mennessä jaetut tai päivitetyt teot ovat automaattisesti mukana Vuoden vastuullisuusteko -kilpailussa. Vastuullisuustekojen jakaminen Planet Companyn alustalle on veloituksetonta. Vastuullisuustekoihin voi myös tutustua Planet Company -verkkopalvelussa.

Tarkoitus on innostaa yrityksiä jakamaan vastuullisia toimintatapoja keskenään 

Vaikuttavimpien tekojen esiseulonnan jälkeen Keskuskauppakamarin riippumaton vastuullisuuslautakunta valitsee Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun finaaliin enintään kolme vaikuttavimmaksi valitsemaansa vastuullisuustekoa. Kilpailun tavoitteena on löytää vastuullisuustekoja, jotka ovat esimerkillisiä ja osoittavat ennakkoluulotonta ajattelua ja vahvaa tahtoa ratkaisuihin.

Tarkoitus ei ole verrata eri yritysten vastuullisuutta tai asettaa yrityksiä paremmuusjärjestykseen, vaan innostaa yrityksiä jakamaan vastuullisia toimintatapoja keskenään. Vuoden vastuullisuusteko -finalistit ovat tekoja, jotka edistävät vaikuttavasti yhtä tai useampaa YK:n kestävän kehityksen tavoitetta, ovat innovatiivisia ja oivaltavia tuotteita, palveluita tai ratkaisuja, jotka ovat helppokäyttöisiä/toteuttamiskelpoisia ja skaalattavissa ja ovat tuottaneet positiivisia vaikutuksia ympäristöön, ihmisiin ja/tai yhteiskuntaan.