Kemiläinen ASES on aloittanut Keliberin litiumkemiantehtaan sähköistysurakan Kokkolassa

Kirjoittanut Kiertotalouskeskus | Feb 9, 2024 8:11:33 AM

Kemiläinen prosessiteollisuuden sähkö- ja automaatiopalveluyritys ASES on aloittanut tällä viikolla Sibanye-Stillwaterin Keliber-litiumjalostamon prosessisähköistysurakan Kokkolassa KIP:n suurteollisuusalueella. ASESille kyse on yli vuoden mittaisesta urakasta. 

ASESin toimitusjohtaja Jouni Saloniemi on uudesta työmaasta Kokkolassa tyytyväinen. 
”Hanke on alkanut tällä viikolla ja valmistuu helmikuussa 2025. Urakka sisältää yli 20 henkilötyövuotta”, Saloniemi kertoo.
Ison urakan neuvottelut on aloitettu jo vuoden 2022 puolella. 
”Ensimmäiset kontaktit on otettu jo 1,5 vuotta sitten ja nyt aloitamme työt.  Se, että pääsee edes tekemään tarjouksen tällaiseen projektiin, kertoo, että meihin yrityskumppanina luotetaan”, Saloniemi sanoo.

ASESilla on pitkä kokemus suurprojekteista - kumppaneina mm Wärtsilä, Outokumpu ja Metsä Fibre

ASESilla on pitkä kokemus isojen yritysten kanssa toimimisesta. Referenssilistaan kuuluu muun muassa Wärtsilä, Outokumpu ja Metsä Fibren viime syksynä käyttöön otettu uusi biotuotetehdas.
”Olemme olleet mukana esimerkiksi Outokummun Kemin kaivoksen Deep Mine -projektissa, jossa kaivosta syvennettiin tuhanteen metriin. Toimituksemme sisälsi kaivoksen laajennuksen sähkönjakelun kokonaistoimituksena, 20kV kojeistot, muuntajat, keskukset, UPS-laitteet ja taajuusmuuttajat ja kaikki asennettuja sekä käyttöönotettuna, avaimet käteen toimituksena. Lisäksi toimitimme kaivokseen työmaasähkön, prosessi- ja yleissähköistyksen, instrumentoinnin ja ICT-asennukset. Tämä oli yli kaksi vuotta kestänyt projekti, jota väritti pahin korona-aika. ”, Saloniemi kertoo.

Metsä Fibren biotuotetehtaalla kaikkiaan noin 100 000 työtuntia

Metsä Fibren Kemin biotuotetehtaan projektiin ASES pääsi mukaan yli puoli vuotta ennen investointipäätöstä, kun esivalmistelutöinä aloitettiin työmaasähköistyksen rakentaminen. Investoinnin käynnistettyä ASES sai vastuulleen keskijännitekaapeliverkon rakentamisen, aluevalaistuksen, ICT-asennukset sekä ABB:n alihankkijana pienjänniteasennukset. Pienjänniteasennukset sisälsivät 90:n muuntajan asennukset, pienjännitekeskusten asennuksia noin 1,4km sekä suurvirtakaapelijärjestelmät ja kiskosillat.

”Kaikkiaan teimme Metsä Fibren työmaalla noin 100 000 miestyötuntia”, Saloniemi kertoo.

Insinööritoimisto ASES toivoo isoja investointeja jatkossakin Kemiin - alueen pk-yrityksistä löytyy huippuosaamista 

ASESilla toivotaan, että biotuotetehtaan yli kahden miljardin jätti-investoinnin jälkeen Kemissä nähtäisiin jatkossakin isoja investointeja.

"Toivotamme lämpimästi isot yritykset investoimaan Kemiin. Kemistä löytyy osaamista. Täällä tehdään mitä vain”, Saloniemi ja Aspegren kehuvat.

Ruotsin markkinat kiinnostavat - vahvat referenssit riittävät naapurimaahan

Suururakat kiinnostavat yritystä jatkossakin. Tällä hetkellä katsetta on suunnattu myös Ruotsiin, jossa tehdään jätti-investointeja vihreään siirtymään.

”Referenssimme ovat niin vahvat, että uskomme vahvasti pääsevämme Ruotsin markkinoille. Hyvin tehty työ on parasta markkinointia”, Saloniemi sanoo.

Kahden miehen yritys ASES työllistää jo noin 50 henkilöä

Emoyhtiö Insinööritoimisto ASES Oy perustettiin kahden miehen voimin vuonna 2012. Asennuksiin keskittyvä tytäryhtiö ASES Installaatiot Oy perustettiin vuonna 2016. ”Olemme entisiä työkavereita ja aikamme kypsyttelimme ajatusta omasta yrityksestä. Heti alun alkaen oli selvää, että yhdistämme sekä suunnittelun että asennuspalvelun. Konsepti on ollut toimiva”, yrityksen perustaneet tekninen johtaja Jani Aspegren ja Jouni Saloniemi kertovat.

Vaikka yhden toimistohuoneen yritys on laajentunut 350 neliön toimistotiloihin Digipolis Kemin Teknologiakylässä, ei kasvua ole haettu kaksikon mukaan tietoisesti. 
”Olemme vain pyrkineet tekemään työmme hyvin. Numeroita katsomme vain tarjouksia tehdessä”, Aspegren ja Saloniemi kertovat yrityksen toimintafilosofiasta.

Tulevaisuus näyttää valoisalta - ammattiosaajia löytyy Lapista

ASES työllistää tällä hetkellä noin 50 sähkö- ja automaatioalan suunnittelijaa ja asentajaa, joista noin 35 on asentajia. Kemin seudulla ammattitaitoisia sähkö- ja automaatioasentajia on hyvin saatavilla, yrittäjät kehuvat.
”Teemme läheistä yhteistyötä ammattiopisto Lappian kanssa ja meillä käy opiskelijoita harjoittelussa. Koulusta tulee todella hyvää ainesta ja parhaat otamme opintojen jälkeen meille töihin”, Saloniemi sanoo. 

ASES on Saloniemen ja Aspegrenin mukaan työpaikka, jossa viihdytään. 
”Olemme pyrkineet toimimaan niin, että toimintamme on turvattua. Emme ole esimerkiksi joutuneet lomauttamaan työntekijöitämme päiväksikään. Isojen urakoiden lisäksi meillä pyörii koko ajan pienempiä hankkeita”, Aspegren kertoo.

TEKSTI JA GRAFIIKKA: SOILE SUVANTO KUVAT: ASES