Digipolis Research 

Oulun yliopisto, Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu ja VTT sopivat huhtikuussa 2004 yhteistyöstä teknologiaan liittyvässä tutkimus- ja kehitystyössä ja palvelujen tuottamisessa Kemissä Digipolis Research nimikkeen alla. Yksiköllä on yhteinen tutkimusjohtaja, johtoryhmä, strategia, toimintasuunnitelma sekä yhteiset henkilö- ja laiteresurssit, joita käytetään ristiin tilanteen mukaan parhaan osaamisen varmistamiseksi. Toimintaa ohjaa ja valvoo ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, VTT ja Kemin Digipolis Oy.

Digipolis Researchin toiminta perustuu kolmeen alueellisesti merkittävään kokonaisuuteen: Pohjois-Suomen ICT-klusteri, alueen vahva moderni prosessiteollisuus ja Ruotsin läheisyyden tarjoamat mahdollisuudet. Toimintamuotona ovat yritysten tarpeisiin tehtävä soveltava tutkimus ja kehityshankkeet valituilla osa-alueilla. Keskeiset tutkimuskumppanit ovat Oulun yliopisto, VTT ja Luulajan tekninen yliopisto. Toiminnalla on vahva kytkentä ammattikorkeakoulun opetukseen, jolloin yrityksille voidaan tarjota palveluja sekä tutkimuksen että uuden osaavan henkilöstön muodossa.

Vuonna 2008 Digipolis Researchin toiminnassa oli mukana 48 henkilöä (35htv). Toiminnan volyymi oli 1,46 miljoonaa euroa. Rahoitus perustuu pääosin projektirahoitukseen. Päärahoittajia olivat Lapin lääninhallituksen sivistysosasto, Tekes, Interreg IIIA Pohjoinen, Kemin Digipolis Oy, yritykset sekä Kemi-Tornion AMK ja Oulun yliopisto. 

Kehityspäällikkö Seppo Saari,
puh. 040 543 0249
e-mail seppo.saari@tokem.fi
Kiveliönkatu 36
94600 KEMI

TUTKIMUSRYHMÄT JA LABORATORIOT

Kunnossapito

Materiaalien käytettävyys

Optinen mittaustekniikka

Elektroniikan testaus ja luotettavuus

Ympäristötekniikka