Uutiset

Julkaistu: 24.05.2018

Parhaimmillaan tämä on eräänlainen Nordic task force

/media/foorumi.jpg

Arktisen puurakentamisen ja kiertotalouden foorumi järjestettiin Kemin Kulttuurikeskuksessa 23.-24. toukokuuta. Yksi mielenkiintoisimmista vieraista oli Dansk SymbioCenterin Per Møller, sillä Kalundborgin teollisuuskaupunki on ollut monesti pohjoismaisena vertailukohtana Kemi-Tornion teollisille symbiooseille.

- On hienoa, jos Kemi-Tornio on voinut ottaa mallia meistä joissakin asioissa. Samalla täytyy sanoa, että joissain asioissa täällä ollaan jo meitä edellä, kuten esimerkiksi rahoituksen järjestämisessä. Tärkeintä on, että tietoa ja kokemuksia jaetaan tekijöiden kesken valtiorajojen ylitse. Juuri tätä aspektia pitää edelleen kehittää muun muassa yhteisessä viestinnässä. Yhdessä pohjoismaisena verkostona olemme voimakkaampia vaikuttajia. Parhaimmillaan tämä on eräänlainen ”Nordic task force”, joka miettii, miten asiat tehdään vielä paremmin, kuvaili Møller.

Kiertotalouden mallikaupunkina tunnettu Kalundborg aloitti kiertotalouden hyödyntämisen teollisuudessa käytetyn veden osalta jo vuonna 1961. Kaupunki on tunnettu mm. entsyymitehtaastaan (maailman suurin insuliinin ja entsyymien valmistaja). Ennen kaikkea Kalundborgissa sijaitsee Tanskan suurin öljynjalostamo 5,5 miljoonan raakaöljytonnin vuosikapasiteetillaan. Statoilin öljysatama (Statoil-Havnen) on vuosittaiselta rahtimäärältään yksi Tanskan suurimmista satamista.

- Kemi-Tornio on monin tavoin samanlainen alue kuin Kalundborg, joka sijaitsee 50 kilometrin päässä Kööpenhaminasta. Mielestäni on tärkeää, että lopetamme puhumisen teollisuuden jätteestä. Pitää muistaa, että lähes kaikki sivuvirrat voidaan hyödyntää uudelleen, pelkisti Møller.

Kalundborgissa on 16 000 asukasta, joten se on jopa pienempi paikkakunta kuin Kemi tai Tornio. Møller oli sen verran vakuuttunut näkemästään, että esitti Kiertotalouskeskuksen tiimille avoimen kutsun vierailulle Kalundborgiin. Møllerin tapaan myös europarlamentaarikko Henna Virkkunen huomioi puheenvuorossaan Kemi-Tornio -alueen ainutlaatuisuuden ja mahdollisuudet:

- Oli hienoa kuulla alueen suurista hankkeista ja investointisuunnitelmista. Täällä on myös tehty töitä kiertotalouden hyödyntämisessä onnistuneesti, realistiselta pohjalta ja pitkäjänteisesti eri sidosryhmien kesken. Näen tällä liiketoiminnan alueella suuren ja kasvavan kysynnän kansainvälisillä markkinoilla, sanoi Virkkunen.

Takaisin edelliselle sivulle